Haku
Työaika ja työaikakorvaukset
… KVTES Sisällysluettelo Contract chapter navigation Edellinen luku: Liite 11 Talonmiesten työaika … edellyttää perhepäivähoitajan osallistuvan tai varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen. Työnantajan on hyvä etukäteen … korvaukset Soveltamisohje 1. Sairausloman ja äitiysvapaan palkka erityistilanteissa Mikäli hoitajalla ei ole …
Hyviä uutisia julkisesta työstä – Tekojen torille haetaan Suomen parhaita kehittämistekoja
… KT ja alan pääsopijajärjestöt kannustavat jälleen kunta-alalla, hyvinvointialueilla ja näiden … Siksi palkitsemme Tekojen torille vietyjä innostavia kehittämistekoja jokavuotisessa gaalassamme, kertoo … Eniten kehittämistyötä on kirjattu opetuksesta ja kasvatuksesta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Lisäksi torilta …
Kansainvälinen rekrytointi
… on yksi tapa saada kuntiin ja hyvinvointialueille osaavaa henkilöstöä. Työnantajat voivat löytää sopivia … mikä auttaa henkilöstötarpeen ennakoinnissa pitkällä aikavälillä. Kun ulkomaalaisen työnhakijan kanssa tehdään … tulee kiinnittää huomiota. EU:n ulkopuolelta rekrytoitavat ammattilaiset voivat tuoda työyhteisöön tarvittavaa …
Palveluntarjoajan valinta kansainvälisessä rekrytoinnissa
… arvioida kumppanin vastuullisuutta, osaamista ja luotettavuutta. Hyvä kumppani voi sujuvoittaa Suomeen muuttoon … kannattaa perehtyä huolella. Huomioi erityisesti seuraavat seikat: Vastuullisuus : Tutustu kansainvälisen … ja varmista, että sopimukseen kirjataan vastuullisuusvaatimukset sekä seuraamukset mahdollisista rikkomuksista. …
Kansainvälinen rekrytointi lisää monimuotoisuutta työyhteisössä
… kommunikaatiotyylejä ja arvoja, jotka vaikuttavat siihen, miten he kokevat työympäristön ja tiimityön. … voi parantaa ulkomaalaisen työntekijän viihtymistä luomalla avoimen ja kannattelevan ilmapiirin, jossa uusi työntekijä … sen varmistamiseksi, että kaikki ymmärtävät yhteiset tavoitteet ja tehtävät. Ota huomioon seuraavia asioita: …
Työsuojeluvaltuutetun toimintaedellytyksiin liittyvät sopimusmuutokset
… ja kuntayhtymille viimeistään keväällä 2013 ennen kuin seuraavan toimikauden 2014–2017 työsuojelun … valintoja aletaan valmistella ja sopia uuden valittavan työsuojeluhenkilöstön toimintaedellytyksistä. … määräyksiä sovelletaan pääsääntöisesti vasta 1.1.2014 alkavalla työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön toimikaudella. …
Työnantajan velvollisuudet ja oleskelulupaprosessi työntekijöille
… työntekijöille Työnantajan on varmistettava, että ulkomaalaisella työntekijällä on oikeus oleskella … Maahanmuuttovirastolle. EU- ja ETA-maiden kansalaiset sekä sveitsiläiset eivät tarvitse oleskelulupaa Suomessa … Suomeen muuton jälkeen. EU-maiden, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalaisten tulee rekisteröidä oleskeluoikeutensa …
Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palvelussuhteen ehdot 1.1.2012 lukien
… Sovintoehdotus koskee kaikkia kuntien ja kuntayhtymien paveluksessa olevia SKL:n jäseniä ja se on voimassa … ja kunnallisen virkaehtosopimuslain mukainen työrauhavelvoite sovintoehdotuksen mukaisten ehtojen … mukaisesti. Työnantajan on huolehdittava siitä, että järjestelyeriä täytäntöön pantaessa SKL:n …
Kuntatyönantaja on lehti esimiehille ja päättäjille
… pitää tärkeänä, että kunnat ja kuntayhtymät tilaavat Kuntatyönantaja-lehden johtotehtävissä ja … kehittämisestä, työhyvinvoinnista, työvoiman saatavuuden turvaamisesta ja rekrytoinnista. Asioita tuodaan … kertaa vuodessa. Lehdessä on myös ruotsinkielinen osuus "Svensk resumé”. Lehden voi tilata kestotilauksena tai …
Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus 2012–2013 (TS-12)
… TS-sopijaosapuolet ovat käyttäneet palkankorotusvarasta 0,3 prosenttia ammattialalisäuudistukseen, … vuosilomaluvun B-taulukon poistamiseen ja palkalliseen isyysvapaaseen. Yleiskorotus 1.1.2012 lukien (AKPK 3 § 1 mom. ja … ollutta tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.1.2012 lukien 2,7 %:lla. …