Haku
Onko vuosilomasta pidettävä aina vähintään kymmenen vuosipäivää yhdenjaksoisena? Työntekijä haluaisi pitää vuosilomansa useissa viikon jaksoissa. Tämä sopii työnantajalle.
… poikkeus tästä on tilanne, jossa henkilö on lomanmääräytymisvuoden aikana ansainnut lomaa yhteensä alle kymmenen …
Voivatko työnantaja ja viranhaltija tai työntekijä sopia, että lomavuoden lomakaudella (2.5.–30.9.) ei pidetä lainkaan lomaa?
… työnantaja ja viranhaltija tai työntekijä sopia, että lomavuoden lomakaudella (2.5.–30.9.) ei pidetä lainkaan lomaa? … työntekijä voivat esimerkiksi sopia, että lomanmääräytymisvuoden 1.4.2016–31.3.2017 vuosiloma pidetään …
Maakuntauudistuksen II-vaiheen lakipaketista pyydetään lausuntoja
… täytäntöönpanosta lausuntokierrokselle. Lausunnot on annettava viimeistään 19. kesäkuuta Lausuntopyyntömateriaali on … sisältyvien palvelujen ja tehtävien järjestämisvastuu on tarkoitus siirtyä maakunnille vuoden 2019 alusta. … tai maakuntakonserniin kuuluvan tai maakuntien määräysvallassa olevan yhteisön palvelukseen liikkeen luovutuksen …
Kunnat ovat myös hyviä kesätyönantajia
… Kunnat ovat myös hyviä kesätyönantajia Kesätyöt alkavat pian. Kesätyöntekijöihin pätevät samat työehdot kuin … työtehtävät työsuhteen kesto työntekopaikka sovellettava työehtosopimus vuosiloman määräytyminen työsuhteen … tehdä ollenkaan. Työsuojeluviranomaiset valvovat ja opastavat Työsuojeluviranomaiset valvovat nuorten kesä- ja …
Liikkeen luovutus
… osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa … osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai … luovutuksensaaja ryhtyy tosiasiallisesti käyttämään määräysvaltaa ja harjoittamaan liiketoimintaa. Lain mukaan …
Liikkeen luovutuksen arviointikriteerejä
… Korkeimman oikeuden mukaan EUT:n oikeuskäytäntö on otettava huomioon myös Suomen lakia tulkittaessa. Direktiivin … Liikkeen luovutus kohdistuu toimivan kokonaisuuden muodostavaan yritykseen, liikkeeseen tai liiketoiminnan osaan. … luovutuksen saaja tosiasiallisesti ryhtyy käyttämään määräysvaltaa luovutettavassa kohteessa ja harjoittamaan …
Tehy ry:een kuuluvien palvelussuhteen ehdot
… 3) eräin muutoksin. Tehy-pöytäkirja on voimassa työrauhavelvoittein 31.1.2010 saakka, ja pöytäkirjaan sisältyvien … kohta 3). Pöytäkirjan soveltamisen osalta on huomattava seuraavat rajoitukset ja siirtymävaiheen menettelyt: Pöytäkirjan … 3) eräin muutoksin. Tehy-pöytäkirja on voimassa työrauhavelvoittein 31.1.2010 saakka, ja pöytäkirjaan sisältyvien …