Haku

Jatkuvaan oppimiseen haettavissa avustuksia
Koulutuksen järjestäjät voivat hakea rahoitusta hankkeisiin, joilla tuetaan nopeasti vaikuttavia työllisyystoimia ja uudenlaista koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. Avustusten hakuaika päättyy 3. maaliskuuta.

Häiritsevä palaute -sivusto antaa ohjeita ja tukea vihapuheen käsittelyyn
… saavutettavalle ohjemateriaalille on suuri tarve, sillä mediavälitteinen häiritsevä palaute on lisääntynyt monissa työtehtävissä sosiaalisen median aikakaudella. Sivusto selkiyttää niin työntekijän, … tai jos organisaatiossa on esimerkiksi hyvä sosiaalisen median seuranta käytössä, sanoo kehittämisasiantuntija Sikke …

Nuoret aikuiset odottavat työltä merkityksellisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia
Nuoret aikuiset haluavat tulla nähdyiksi työelämässä yksilöinä, selviää TYÖ2030-ohjelman some-kampanjalla keräämästä sisällöstä. Myös ammateista käytävällä julkisella keskustelulla vaikutetaan siihen, miten nuoret suhtautuvat eri ammatteihin.

Uusi suositus henkilöstökertomuksen laadintaan
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on antanut uuden suosituksen henkilöstökertomusten laadintaan. Kuntatyönantajien suositellaan ottavan käyttöön viisi, valtakunnallisesti yhteistä tunnuslukua henkilöstötietojen seurannassa vuoden 2022 alusta alkaen.

Kunnat ja hyvinvointialueet valmistautuvat työsuojeluvaaleihin – päivitetyistä ohjeista tukea järjestämiseen
Kunta- ja hyvinvointialoilla pidetään työsuojeluvaalit vuonna 2025. Vaalit järjestetään Työturvallisuuskeskuksen päivitetyn ohjeen mukaisesti.

Kunta- ja hyvinvointialan johtajat kokoontuvat Ouluun maaliskuun puolivälissä
… ja ay-liikkeen välejä. Akavan, KT:n ja SAK:n johto vastaa median kysymyksiin heti paneelikeskustelun jälkeen 13.3. klo … myös muiden haastatteluiden järjestämisessä tarvittaessa. Media on tervetullut tapahtumaan KT-työnantajapäivät on … johdossa tai muussa työnantajaroolissa toimiville. Myös median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan. Media voi …

Alueellisessa yhteistyössä tarvitaan yhteistä säveltä
Kuntatyönantaja-lehti on ilmestynyt ensimmäisen kerran uudella nimellä. Uusi nimi liittyy KT:n nimen ja tehtävien muutokseen viime heinäkuussa. KT-lehti on lehti kuntatyönantajille, hyvinvointialuetyönantajille ja KT:n yritysjaoston työnantajille. Ensimmäisessä KT-lehdessä kerrotaan alueellisesta yhteistyöstä Kymenlaakson sote-palveluissa ja Etelä-Karjalan EKTURVA-verkostossa.