Haku

Sairausvakuutuslain muutokset tuovat uusia tarkistuspisteitä pitkiin sairauslomiin
Sairausvakuutuslakiin tuli 1.1.2022 muutos, jonka mukaan sairauspäivärahaa saavan työkykyä arvioidaan nykyistä useammin. Pitkittyvillä sairausjaksoilla työntekijän mahdollisuuksia palata työhön selvitetään tarvittaessa myös 150 ja 230 sairauspäivärahapäivän kohdalla.

Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat syrjimättömän työelämän puolesta
Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys.

Koronapandemia kuormittaa jatkossakin työpaikkoja
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, KT ja KiT, SAK, Akava ja STTK ehdottavat valtiovallalle, että hallitus antaa pikaisesti eduskunnalle lakiesityksen koronapandemian perusteella säädettyjen seuraavien säädösten voimassaolon jatkamisesta vuoden 2022 loppuun saakka:

Työterveyshuollon sopimusten vaikutus hyvinvointialueilla
Vastuu sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Uudistuksen edellyttämät järjestelyt tulee saattaa valmiiksi kuluvan vuoden aikana. Yksi keskeisimmistä valmisteltavista asioita on hyvinvointialueen oman henkilöstön työterveyshuollon järjestäminen.

Tartuntatautilain 48 a §:n voimassaolo päättyy 31.12.2022
Koronaministerityöryhmä päätti lokakuussa 2022, ettei se esitä tartuntatautilain 48 a §:n säännöksen voimassaolon jatkamista. Näin ollen väliaikainen tartuntatautilain määräys on voimassa ajalla 1.1.2022-31.12.2022, eikä sitä voida enää soveltaa 1.1.2023 alkaen.

Työelämän kehittäminen perustuu tutkimustietoon
KT ja pääsopijajärjestöt JAU ry, JUKO ry ja Sote ry järjestävät 19. joulukuuta seminaarin, jossa kuullaan tuoreita tutkimustuloksia siitä, millaisista työolojen ja työhyvinvoinnin lähtökohdista hyvinvointialueet aloittavat vuoden vaihteessa.

JHL ja Jyty tuomittiin hyvityssakkoihin Turun ulosmarssista
Työtuomioistuin on todennut laitottomaksi tukityötaistelun, jonka JHL ja Jyty järjestivät 29. marraskuuta 2021 Turussa. Turun kaupungin työntekijöitä osallistui kolmetuntiseen ulosmarssiin. Tukityötaistelun järjestäneet järjestöt tuomittiin hyvityssakkoihin.

Opetuksen järjestäminen helpottuu opettajien virkavapaiden aikana
OVTESin sopimusmuutoksilla parannettiin määräaikaisten opettajien asemaa ja työnantajan mahdollisuuksia turvata opetuksen järjestämistä opettajien virkavapaiden aikana.

Isot yhteiskunnalliset toimijat vastaavat presidentin liikkumishaasteeseen: nyt nostetaan toimintakyky Suomen vahvuudeksi
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haastoi syntymäpäiväviikollaan suomalaiset liikkumaan. Haaste on Suomen tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä. Olympiakomitea, Yleisradio, Kuntaliitto, työmarkkinakeskusjärjestöt EK, KT, Akava, SAK ja STTK sekä Deloitte ovat sitoutuneet vastaamaan presidentin kutsuun ja ryhtyvät toimiin liikkeen lisäämiseksi.

Lainsäädäntö tukee työ- ja perhe-elämän yhdistämistä
Työelämän tasapaino -työryhmä päätti työskentelynsä ja luovutti mietintönsä työ- ja elinkeinoministeriölle 14.12.2021. Työnantajien mielestä nykyinen lainsäädäntö tarjoaa hyvät mahdollisuudet tukea työ- ja perhe-elämän yhdistämistä. Ministeriö ei esitä muutoksia työlainsäädäntöön.