Haku
Työelämän kehittämistoimintaa vahvistettiin
… henkilöstön saatavuuden parantamiseen, TE24-uudistuksen toimeenpanoon ja työllisyyden edistämiseen, esihenkilötyön … jatkuvan oppimisen tukemiseen. Edunvalvonnassa korostui esimerkiksi tarve kehittää lakkautetulle aikuiskoulutustuelle … työelämän kehittämisestä kiinnostuneita niin sosiaalisen median kanavien, verkkosivujen kuin uutiskirjeiden ja …
Työsuojelun yhteistoimintaryhmän TYRYn lausunto työsuojelun nykyisen toimikauden pidentämisestä palvelurakenneuudistuksen perusteella
… (2008) (pdf) on työsuojelun valvontalain 23 §:n 1 ja 2 momenteissa tarkoitettu työsuojelun yhteistoimintasopimus. … tarkoitettu työpaikka. Sopimuksen 5 §:n 4 momentin mukaan suurissa kuntayksiköissä tai muilla … harkinnan perusteella muodostaa myös kaksi- tai kolmetasoisia yhteistoimintaorganisaatioita. Tällöin tulee …
Työnantaja vastaa vaarojen ja haittojen tunnistamisesta ja arvioinnista
… ei ole mahdollista, on työnantajan arvioitava niiden merkitys työntekijän turvallisuuden ja terveyden kannalta. … osana työpaikan riskien arviointia ja tehdä korjaavia toimenpiteitä kuormitusta aiheuttavien tekijöiden poistamiseksi tai vähentämiseksi sekä seurata toimenpiteiden vaikuttavuutta. Työn sisältöihin, …
Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat työperäistä maahanmuuttoa
… on täytettävä ulkomaisella työvoimalla. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on arvioinut tarvitsevansa yli 3 000 uutta sairaanhoitajaa vuoteen 2030 mennessä. Eniten hoitohenkilöstöstä on pulaa, ikääntyneiden … palveluntarpeen kasvun vuoksi lisää yli 20 000 vuoteen 2030 mennessä ja vuoteen 2040 mennessä peräti 40 000. Myös …
Uusi varhaiskasvatuslaki muuttaa kelpoisuuksia, nimikkeistä päättää työnantaja
… opettajan tehtävissä koko työuransa ajan. Myös viimeistään vuoden kuluessa lain voimaantulosta yliopistoon tai … tehtäviin, mikäli opinnot suoritetaan loppuun 31.7.2023 mennessä. Varhaiskasvatuksen sosionomin hinnoittelutunnus … ole muuttuneet, vaan niistä säädetään edelleen opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 7 …
Työsopimuksessa ja viranhoitomääräyksessä määritellään palvelussuhteen ehtoja
… tällä sivulla annetuissa ohjeissa sekä mallilomakkeissamme. KT haluaa ohjeistuksellaan vähentää työnantajien … antaa, jos työntekijän työaika on keskimäärin enintään kolme tuntia viikossa neljän peräkkäisen viikon pituisen … tapahtuu muutoksia, olisi tieto niistä annettava viimeistään muutoksen tullessa voimaan. Työnantajan on …
Kunta-alan sopimuskorotukset 1.6.2025–1.2.2028
… muuttua perälautaratkaisun myötä. ***** Jos 3 §:n 4 momentin mukaisesta peruskoulun erityisopettajan … koskeva kehittämisohjelma 2026–2028 tuo kunta-alalle kolmen vuoden aikana yhteensä 1,8 prosentin korotukset. … erät voidaan valtakunnallisten sopijaosapuolten toimesta sopia käytettäväksi osin tai kokonaan keskitettynä …
Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstön osaamisen kehittämistä koskeva suositus
… organisaatioille kuin koko yhteiskunnallekin. Tämän merkitys on tunnustettu valtakunnallisesti muun muassa jatkuvan oppimisen parlamentaarisessa uudistuksessa. Jatkuva oppiminen ja osaamisen … tarkoitetaan organisaatioissa tapahtuvia kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla organisaation strategian edellyttämää …
Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstön osaamisen kehittämistä koskeva suositus
… organisaatioille kuin koko yhteiskunnallekin. Tämän merkitys on tunnustettu valtakunnallisesti muun muassa jatkuvan oppimisen parlamentaarisessa uudistuksessa. Jatkuva oppiminen ja osaamisen … tarkoitetaan organisaatioissa tapahtuvia kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla organisaation strategian edellyttämää …
Kunta- ja hyvinvointialan sekä KT:n yrityssektorin henkilöstön osaamisen kehittämistä koskeva suositus
… tarkoitetaan organisaatioissa tapahtuvia kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla organisaation strategian edellyttämää … käytännöillä tarkoitetaan niitä prosesseja ja toimenpiteitä, joilla henkilöstön hallussa olevaa osaamista … rajat ylittävää osaamista. Henkilöstön kehittämisen merkitys muuttuvassa toimintaympäristössä Pula osaavasta …