Haku
Soteliiderit tukemassa sote-työnantajien muutosjohtamista ja kehittämistä
… ja sitä rahoitti Euroopan sosiaalirahasto. Hankkeemme on päättynyt ja näiltä sivuilta löydät tietoa hankkeen … hyvin toteutettu sote-reformi ja/tai -reformeja turvataan sote-työnantajille osaavaa henkilöstöä … henkilöstötuottavuutta. Hankkeen toteutus Hankkeessa oli kolme keskeistä tapaa, joilla tavoitteiden toteutumista …
Muutoksia henkilötietojen käsittelyyn työelämässä
… voimaan huhtikuun alussa. Ne tehtiin, koska lakia oli täsmennettävä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, … terveydentilaa koskevien tietojen säilyttämistä ja kameravalvontaa. EU:n yleinen tietosuoja-asetus on ollut … jäsenvaltiot voivat antaa asetusta täydentävää ja täsmentävää lainsäädäntöä. Suomessa tämän liikkumavaran …
Työn murros yllätti kunta-alalla
… Työn murros yllätti kunta-alalla Työn murroksessa merkittävintä ovat uudenlaiset toimintatavat, joita … ja asiantuntijoiden kertomuksista. Niiden avulla pyrimme tekemään näkyväksi sitä, mitä työpaikoilla parhaillaan … on toteutettu onnistuneesti muun muassa kirjastotoimessa, sosiaali- ja terveystoimessa, yleissivistävässä …
Kunta-alalla työ on merkityksellistä ja tärkeää
… Uutinen 14.12.2018 Kunta-alalla työ on merkityksellistä ja tärkeää Kunta-alan työntekijät kokevat, että työ on merkityksellistä ja tärkeää, ilmenee 14.12. Kevan julkaisemasta Julkisen alan … Kunta-alan työntekijät kokevat, että työ on merkityksellistä ja tärkeää, ilmenee 14.12. Kevan …
KT on työnantajien etujärjestö
… työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä annettu laki. Ajamme kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja … henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen kanssa. Tuemme jäsenyhteisöjemme työnantajatoimintaa muun muassa antamalla suosituksia … työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä annettu laki. Ajamme kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja …
Sote-uudistuksessa tarvitaan hallittua muutosta ja erillislainsäädäntöä palkkojen yhteensovittamiseksi
… kannanotoissaan, että muutos on toteuttava hallitusti. Esimerkiksi palkkojen yhteensovittamisen tueksi tarvitaan … nykyisen kunta-alan ja hyvinvointialueiden välillä. Esimerkiksi kunnallinen viranhaltijalaki ja yhteistoimintalaki … Jo väliaikaishallinnon aikana hyvinvointialueille nimetään yhteistoimintaelin. Palkkojen yhteensovittaminen …
Työntekijöiden suojelua biologisten tekijöiden aiheuttamilta vaaroilta tehostetaan
… eri pykäliä sovelletaan erilaisilla työpaikoilla. Muutos täsmentää työnantajan velvollisuuksia erityisesti sellaisilla … tekijöiden käyttöä tai niillä työskentelyä. Näitä ovat esimerkiksi rakennusten korjaus- ja purkutöissä tai … tarkennettiin myös tietoja, mitä työnantajan tulee merkitä luetteloon biologisille tekijöille altistuneista …
Tulevaisuuden työelämään voi valmistautua toimintaa ja ajattelua uudistamalla
… Ikääntyvien työntekijöiden kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työpaikoilla on kiinnitettävä aiempaa … lähes kaikissa raportissa esitellyissä skenaarioissa. Esimerkiksi ilmastoahdistus ja vaatimus jatkuvasta … työkykyvaatimukset sekä perhe-elämän sovittamisen näihin raameihin. Maahanmuutto avainasemassa väestörakenteen …
KT ja pääsopijajärjestöt uudistavat toimintatapoja kuntatyöpaikoilla
… yhteisessä hankkeessa tehdään vuoden 2021 aikana kymmeniä haastattelua. Haastattelujen aihealueet liittyvät … T YÖ2030 on osa hallitusohjelmaa. Kehittämisohjelman toimenpiteet vaikuttavat työllisyyteen, talouteen, … ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria Suomen kilpailuvahvuutena, nostaa Suomi digiaikakauden …
Terveysongelmat yleisin este työllistymiselle
… esteitä Raportissa hyödynnetään työttömyyden kasvot -menetelmää, joka perustuu siihen, että tukea tarvitsevat … korkea osaamistaso mutta rajatut taloudelliset kannustimet työntekoon (12 %) pääasiassa miehistä koostuva joukko, … terveysrajoitteistaan huolimatta (11 %) naiset, joilla on merkittävä hoitovastuu (10 %) nuoret, joilla on heikko …