Haku
Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on moninkertaistettava
… opiskelijoiden määrä on moninkertaistettava Pitkän tähtäimen vastaus osaajapulaan on määrätietoinen kansainvälisten … vähentymisen lieventäminen ja jopa 2030-luvulla uhkaava Suomen väkiluvun vähenemisen ehkäiseminen. Talent Boost … lisäävät korkeakoulutetun työvoiman tarvetta, mutta merkittävä osa Suomessa tutkinnon suorittaneista …
Työttömyyspäivärahan saamista helpotetaan
… parannetaan lomautettujen ja työttömäksi joutuvien toimeentuloa helpottamalla työttömyyspäivärahan saamista … ja ne ovat voimassa 6.7.2020 asti. Etuuksien saamiseen kolme muutosta Työttömyysetuuden saamista helpotettiin … työttömyysturvalaissa olevaa lomautuksen määritelmää täsmennettiin vastaamaan työsopimuslain 5 luvun lomauttamisen …
Jatkuvaan oppimiseen haettavissa avustuksia
… ja tukeen. Korkeakouluissa avustuksia voi käyttää esimerkiksi lyhytkestoisiin koulutuksiin kuten tutkinnon osista … rahoituksen saajista pyritään tekemään huhtikuun loppuun mennessä. Muualla verkossa Tietoa työllisyyden … ja tukeen. Korkeakouluissa avustuksia voi käyttää esimerkiksi lyhytkestoisiin koulutuksiin kuten tutkinnon osista …
Työterveysneuvottelulla voidaan tukea työssä jatkamista
… olennaisesti siihen, miten työhön paluu onnistuu esimerkiksi pitkän sairausloman jälkeen. Se vaikuttaa myös … tutkimustulosten mukaisesti. Kaikille avoimen ja maksuttoman oppimisohjelman voi ladata … olennaisesti siihen, miten työhön paluu onnistuu esimerkiksi pitkän sairausloman jälkeen. Se vaikuttaa myös …
Johtamisen merkitys korostuu sote- ja maakuntauudistuksessa
… Uutinen 22.3.2018 Johtamisen merkitys korostuu sote- ja maakuntauudistuksessa Laajassa … sekä johtamisen että henkilöstön osallistumisen tärkeys. Suomen Kuntaliiton koordinoima ARTTU2-tutkimusohjelma … maakunnat ovat erilaisia ja eriytyvät koko ajan lisää. Esimerkiksi sote-kustannuksiin vaikuttavat sekä kuntalaisten …
Sote- ja maakuntauudistuksen palkkojen harmonisointi hoidettava lailla
… lailla. Syynä korkeampaan kustannusarvioon on työtuomioistuimen maaliskuussa antama ratkaisu, joka koski erään kuntayhtymän menettelyä. Kuntayhtymä maksoi eräille fysioterapeuteille … selvästi. Maakuntien kustannuksista suurin osa henkilöstömenoja Tulevien maakuntien käyttökustannuksista suurin osa …
Suomen työelämä Euroopan kärkitasoa
… Uutinen 28.5.2019 Suomen työelämä Euroopan kärkitasoa Työelämä 2020 -hanke … -hanke toteutettiin vuosina 2013–2019. Sen tehtävänä oli toimeenpanna kolmikantaisesti laadittu työelämästrategia, jonka visiona oli Euroopan paras työelämä vuoteen 2020 mennessä. Hankkeen tavoitteiksi määriteltiin kannustaa ja …
KT kannattaa ehdotusta kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmien yhdistämiseksi
… on tarkoituksenmukaista muun muassa sen vuoksi, että esimerkiksi työllisyyden tai keskimääräisen eliniän kehityksen … ehdottamalla tavalla, jatkovalmistelussa on vielä täsmennettävä lukuisia yhdistämiseen liittyviä yksityiskohtia … on tarkoituksenmukaista muun muassa sen vuoksi, että esimerkiksi työllisyyden tai keskimääräisen eliniän kehityksen …
Kunta selviää kriisistä viestinnällä ja toimivalla johtamisella
… kompleksisissa kriiseissä johtajan on luotava tilanteelle merkitys ja tavoitteellinen suunta. Pedakin mukaan kriisistä selviytymiseen tarvitaan ainakin kolmenlaista johtajuutta: Huolehtivan kriisijohtamisen avulla … odotetaan näkyvyyttä ja tilanteen sanoittamista. Instrumentaalista kriisijohtamista tarvitaan, jotta organisaatio …
Kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS
… tehtäväkohtaiset vähimmäispalkat 1.6.2022 lukien ilmenevät yleiskirjeen liitteestä 4. Tarkistettujen palkkojen … prosentin järjestelyerän keskitetystä käytöstä 30.9.2022 mennessä. Mikäli sopimukseen ei päästä, jaetaan erä … Sopimuskaudella toimivat TS-työryhmä ja palo- ja pelastustoimen työaikajärjestelmää kartoittava työryhmä. Palo- ja …