Haku
Työrauhajärjestelmä ei ole ajan tasalla – KT kannattaa hallituksen työrauhaa parantavia esityksiä
… mukaisesti työtaisteluja tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi poliittisten työtaistelujen pituutta rajoitetaan … tulee voida varautua tehtäväjärjestelyillä siihen, että esimerkiksi varhaiskasvatusta ja opetusta voidaan … mukaisesti työtaisteluja tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi poliittisten työtaistelujen pituutta rajoitetaan …
Työnantajien sosiaaliturvamaksut pienenevät merkittävästi vuonna 2024
… 30.11.2023 Työnantajien sosiaaliturvamaksut pienenevät merkittävästi vuonna 2024 Kunta- ja hyvinvointialan … isoja alennuksia Työllisyysrahaston hallitus on esittänyt merkittävää alennusta työttömyysvakuutusmaksuihin. Sosiaali- … vain kunnat ja hyvinvointialueet. Sitä eivät siis maksa esimerkiksi osakeyhtiöt. Kevan valtuutetut päättivät esittää …
KT:n uusi historiikki on julkaistu – ”Isompiin pöytiin” kuvaa KT:n vaiheita 2000-luvulla
… nykypäivään. Yleistajuinen teos kertoo, miten KT:sta kasvoi merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja osa … nykypäivään. Yleistajuinen teos kertoo, miten KT:sta kasvoi merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja osa …
KT kannattaa uuden henkilöstön palkkaamiseen kannustavaa lakimuutosta
… lisäävät työllistämistä. Lausunnossaan KT esittää useita täsmennyksiä esitykseen, jotta lakimuutokset edistäisivät … rekrytoida, kun työsuhteen kesto on työnantajalle epävarmempi. Määräaikaisen työsopimuksen irtisanomisoikeus ei … jatkosopimukseen. Selvitys olisi annettava työntekijälle viimeistään työsuhteen päättymishetkellä. Olemassa olevassa …
Työttömyysvakuutusmaksun korotus lisää kuntien ja hyvinvointialueiden menoja yhteensä yli 90 miljoonalla vuonna 2026
… korotus lisää kuntien ja hyvinvointialueiden menoja yhteensä yli 90 miljoonalla vuonna 2026 … on rahaston hallituksessa kaksi ja hallintoneuvostossa kolme paikkaa. Kunnille 41 ja hyvinvointialueille 52 miljoonaa … miljoonan euron ja hyvinvointialalle 52 miljoonan euron lisämenoja vuonna 2026. Hyvinvointialueiden korotusta kuitenkin …
Ensi vuonna kaikki muuttuu parempaan!
… tuntemuksia. Uudelle vuodelle on paljon odotuksia, mennyttä vuotta muistellaan ja tulevia asioita tarkastellaan … että "Tavoitteena on varmistaa paremmat sote- ja pelastustoimen palvelut, tasavertaisesti kaikkialla Suomessa." Aluevaltuustoissa toimivat päättäjät toivat …
Hyvinvointialueiden kehittämisjaos aloitti toimintansa
… että alkuvaiheessa niihin on tarpeen panostaa. – Olemme siirtyneet täysin uuteen aikakauteen suomalaisen … palveluiden tuottamisessa. Muutos haastaa meitä kehittämään yhdessä työelämän tuloksellisuutta ja laatua sekä uudistamaan toimintatapojamme. Toivon, että pystymme yhdessä tekemään julkisen työmme …
Koululaisten työelämään tutustumiselle yhtenäiset palkkasuositukset kunta- ja hyvinvointialoilla
… työnantajat tarjoavat nuorille paljon monipuolisia ja merkityksellisiä työpaikkoja. Hyvä kokemus … harjoittelijan iän mukaan. Palkka maksetaan viimeistään työsuhteen päättymistä seuraavana … työnantajat tarjoavat nuorille paljon monipuolisia ja merkityksellisiä työpaikkoja. Hyvä kokemus …
Hyvinvointialueet aloittavat 1.1.2023 – tarkasta yhteystietosi vuodenvaihteessa
… hyvinvointialueiden KT-yhteyshenkilöiden tietoihin. Toivomme yhteyshenkilön tarkastavan vuodenvaihteessa … hyvinvointialueiden KT-yhteyshenkilöiltä puuttuu vielä nimettyjä varahenkilöitä. Toivomme, että hyvinvointialueilla varahenkilöiksi nimettäisiin … hyvinvointialueiden KT-yhteyshenkilöiden tietoihin. Toivomme yhteyshenkilön tarkastavan vuodenvaihteessa …
AY-koulutussopimuksen sopimusmääräykset sekä henkilöstön osaamisen kehittämisen suositus
… Anna Kukka, osaamisen ja koulutuspolitiikan asiantuntija Mertzi Bergman ja kehittämispäällikkö Jaana Näsänen. … koulutukseen. Ilmoittautuminen koulutukseen 8.2. klo 16 mennessä KT:n tapahtumaportaalissa. Tämän jälkeen emme valitettavasti voi ottaa vastaan ilmoittautumisia. …