Uutinen

KT:n uusi historiikki on julkaistu – ”Isompiin pöytiin” kuvaa KT:n vaiheita 2000-luvulla

Millaiseksi voimaksi KT kasvoi 2000-luvun työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa? Uusi kirja kuvaa KT:n roolia neuvottelijana, vaikuttajana ja työelämän kehittäjänä 2000-luvun kuohuvissa työmarkkinakäänteissä.

KT:n valtuuskunnan entinen puheenjohtaja Ritva Viljanen sekä entiset johtajat Markku Jalonen ja Jouni Ekuri kertasivat KT:n historiikin julkistustilaisuudessa 18.8.2025 kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinahistoriaa 2000-luvulla. Kuva: Eeva Anundi.

KT:n valtuuskunnan entinen puheenjohtaja Ritva Viljanen sekä entiset johtajat Markku Jalonen ja Jouni Ekuri kertasivat KT:n historiikin julkistustilaisuudessa 18.8.2025 kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinahistoriaa 2000-luvulla. Kuva: Eeva Anundi.

 

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n uusi historiikki Isompiin pöytiin – KT:n vaiheet 2000–2024 on julkaistu. Teoksen on kirjoittanut kunta-alaa pitkään seurannut toimittaja Ville Miettinen. Se kuvaa KT:n kehitystä 2000-luvun alusta nykypäivään.

Yleistajuinen teos kertoo, miten KT:sta kasvoi merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja osa työmarkkinoiden keskeisiä päätöksentekopöytiä. 

Samalla se avaa sitä, millaisin keinoin KT on rakentanut työrauhaa, neuvotellut työ- ja virkaehtosopimuksia sekä valvonut kunta- ja hyvinvointialan työnantajien etuja.

2000-luvun vaikeat työtaistelut esillä

Kirjassa käsitellään useita 2000-luvun dramaattisia työmarkkinakäänteitä: vuoden 2001 lääkärilakkoa, vuoden 2007 hoitajalakkoa ja vuoden 2022 pitkiä ja vaikeita neuvotteluja. Teos seuraa tiiviisti myös kuntarakenteen ja sote-uudistusten vaiheita sekä KT:n irtaantumista Kuntaliitosta ja itsenäisen aseman vakiinnuttamista.

Historiikki tuo esiin myös KT:n työn vähemmän julkisuuteen päin näkyviä puolia: työelämän kehittämistä, koulutustoimintaa, viestintää ja asiantuntijaverkostoja.

Kurkistus työmarkkinoiden kulisseihin

Kirjassa on mukana henkilökuvia KT:n johtajista ja päättäjistä sekä muistokirjoitus KT:n valtuuskunnan pitkäaikaisesta puheenjohtajasta Kirsi-Marja Lievosesta. Kirja sisältää paljon historiallisia valokuvia.

– Vaikka olen seurannut kunta-alaa kauan, vasta historiikin kirjoittaminen paljasti minulle, kuinka laaja ja vaikuttava KT:n toimintakenttä todella on. Toivon, että se välittyy myös lukijalle, sanoo teoksen kirjoittaja Ville Miettinen.

Historiikki on julkaistu KT:n verkkosivuilla ladattavana sähköisenä kirjana. Painettu kirja julkaistiin julkistustilaisuudessa Kuntatalolla 18.8.2025.