Hallitus antoi helmikuussa eduskunnalle esityksen sitovan 0,7 vähimmäishoitajamitoituksen toteuttamisesta. Perustuslakivaliokunta vaati lakiehdotukseen merkittäviä muutoksia. Hoitajamitoitus ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa tulee voimaan portaittain.
Kunta-alalla käynnistyi toukokuun aikana Hyvä kiertämään -kampanja, jonka tarkoituksena on jakaa onnistuneita kehittämistekoja kunta-alalta. Kampanjaa jatketaan 30.9. asti, ja parhaimmat teot palkitaan syksyn lopulla.
MIELI Suomen Mielenterveys ry on myöntänyt vuoden 2021 valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon Hailuodon kunnalle. Palkinto on tunnustus siitä merkittävästä työstä, jolla kunta on kehittänyt työntekijöidensä työhyvinvointia yhteistyössä henkilöstön kanssa.
Paluu etätyöstä työpaikoille herättää kysymyksiä siitä, millaisissa toimistotiloissa on sujuvaa työskennellä. Työterveyslaitoksen tutkimus antaa uutta tietoa monitilatoimistojen vaikutuksesta työhyvinvointiin. Sen mukaan monitilatoimisto näyttää sopivan vuorovaikutteiseen työhön.
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusten kuukauden mittainen sovittelu ei ole johtanut ratkaisuun. Hoitajajärjestöjen Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote hylkäsi valtakunnansovittelijan ratkaisuesityksen. KT pitää Sote ry:n toimintaa vastuuttomana ja lyhytnäköisenä.
Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa siirrytään takaisin lähiopetukseen 14. toukokuuta alkaen hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Tähän saakka opetusta jatketaan pääosin etäopiskeluna ja muilla siihen verrattavilla menettelyillä.
Kunnille korvataan koronatilanteesta aiheutuvien verotulojen viivästyminen täysimääräisenä tänä vuonna. Korvauksen ensimmäinen erä maksetaan kunnille toukokuun valtionosuuksien yhteydessä. Laki tuli voimaan 1.5.2020.
Kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta sekä pääsopimuksesta annettu ratkaisuesitys hylättiin 30.4.2020. Esitys on nyt julkaistu valtakunnansovittelijan verkkosivuilla.
Kansalaisten uutisväsymys saattaa johtaa välinpitämättömyyteen koronaepidemian torjunnassa. Vaikka koronaa koskevassa uutisoinnissa huippu on ohitettu, epidemiahuippu on vielä edessä. Sen vuoksi epidemian torjuntaa on jaksettava jatkaa.