Haku

Terveyskeskusten lääkäritilanne vaikeutuu edelleen
Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan lokakuussa 2021 terveyskeskuksissa oli 300 tehtävää, johon kunnat tai kuntayhtymät eivät onnistuneet rekrytoimaan lääkäreitä. Lisäksi yli 320 tehtävää on kokonaan ulkoistettu. Ostopalvelujen ja sijaisten saatavuus on vaikeutunut. Lääkäritilanteen kokonaisuudessaan arvioidaan muuttuneen entistä huonommaksi.

Kunta-alan lakonuhat koskevat suuria kuntatyönantajia
Kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat jättäneet lakkovaroituksia, joissa lakkoja on kohdennettu suuriin kaupunkeihin, sairaanhoitopiireihin ja KT:n yritysjaoston jäseniin. Koska pääsopijajärjestöt hylkäsivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen, hoitoalan lakko alkoi 1.4. kuudessa sairaanhoitopiirissä. Lakko oli laajenemassa 20.4. kaikkiaan 13 sairaanhoitopiiriin, mutta Tehy ja SuPer ilmoittivat 19.4. peruvansa lakon. Samalla ne ilmoittuvat aloittavansa uuden ylityö- ja vuoronvaihtokiellon 20.4.2022. Myös muiden pääsopijajärjestöjen ilmoittamat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot koskevat koko kunta-alaa.

Työelämäfoorumi 2022
… on käynnissä tapahtuman sivuilla Tyoelamafoorumi.fi > 23.3.2022 … Työelämäfoorumi on uusi vuosittain … on käynnissä tapahtuman sivuilla Tyoelamafoorumi.fi > …
Työmarkkinaseminaari kokoaa Lahteen lähes 600 osallistujaa
Kunta- ja hyvinvointialueiden työmarkkinaseminaarin 16.–17. toukokuuta Lahdessa järjestävät yhteistyössä Lahden kaupunki ja KOKO Lahti Oy, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta-alan ja hyvinvointialojen pääsopijajärjestöt: Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.

AKTA lönebestämmelser (och lokala förhandlingar), ersättningar för resekostnader
… har koderna, kan du be om dem per e-post via toimisto@kt.fi. Här kan du registrera dig i KTs evenemangsportal > Anmäl … på KT Linja senast en vecka efter utbildningen. Materialet finns tillgängligt i KT Linja fram till 30.9.2023. … har koderna, kan du be om dem per e-post via toimisto@kt.fi. Här kan du registrera dig i KTs evenemangsportal > Anmäl …

Tutustu sopimuksiin verkossa ja tilaa sopimuskirjoja
KT julkaisee uudet virka- ja työehtosopimukset 2025–2028 sekä sähköisinä sopimuskirjoina että painettuina kirjoina. Ensimmäiset suomenkieliset sähköiset sopimuskirjat ovat ilmestyneet ja lisää ilmestyy kesäkuun aikana. Painettuja sopimuskirjoja voi jo tilata verkkokirjakaupastamme Linjassa. Kirjoja alkaa ilmestyä syksyllä.
Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen indeksiehto sekä yleiskorotus ja järjestelyerät 1.3.2004
… työmarkkinalaitoksen Internetsivuilla www.kuntatyonantajat.fi -> sopimukset -> lääkärit -> palkkaukseen liittyvä … työmarkkinalaitoksen Internetsivuilla www.kuntatyonantajat.fi -> sopimukset -> lääkärit -> palkkaukseen liittyvä …

KT:n verkostot kokoavat työnantajia yhteistyöhön ja vaikuttamaan
… liittymisestä saa lisätietoa osoitteesta toimisto(at)kt.fi . Tervetuloa mukaan verkostoihimme! Kaikille … verkostoon lähettämällä viestin osoitteeseen toimisto(at)kt.fi . Liitämme sinut verkoston postituslistalle ja saat myös … liittymisestä saa lisätietoa osoitteesta toimisto(at)kt.fi . Tervetuloa mukaan verkostoihimme! Kaikille …

Valtakunnalliset sote-uudistusta valmistelevat ryhmät käynnistämässä työtään
Sosiaali- ja terveysministeriö nimesi 27. elokuuta sote-uudistuksen valmisteluorganisaation, joka toimii 31.5.2023 saakka. Sen työryhmissä on sekä Kuntaliiton että KT:n edustajia.

Työn murros yllätti kunta-alalla
Työn murroksessa merkittävintä ovat uudenlaiset toimintatavat, joita työyhteisöt – esimiehet ja henkilöstö – ovat itse kehittämässä. Uuden teknologian, digitalisaation ja robotiikan käyttöönotto ei vielä saa aikaan parempia palveluita, tyytyväisempiä asiakkaita ja toimivampia työyhteisöjä. Vasta uuden teknologian soveltaminen yhdessä uusien toimintatapojen kanssa tuo tavoitellut tuloksellisuushyödyt.