Haku

Julkisen talouden ongelmat jatkuvat
… Vaikka valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun kohoavan 2,6 prosenttiin vuonna 2021, julkinen talous pysyy … valtiovarainministeriön uusimman talousennusteen pohjalle. Ennusteen riskit liittyvät muun muassa siihen, onko … > … Vaikka valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun kohoavan 2,6 prosenttiin vuonna 2021, julkinen talous pysyy …

Anna Kukka neuvottelupäälliköksi 1.6. alkaen
… osaamisalueelle kuuluvat muun muassa henkilöstöjohtamista, työhyvinvointia, osaamisen kehittämistä ja … osaamisalueelle kuuluvat muun muassa henkilöstöjohtamista, työhyvinvointia, osaamisen kehittämistä ja …

Lääkärien kasvavaan kysyntään reagoitava voimakkaasti
… sekä väestörakenteen muutos että terveyspalveluihin kohdistuva kysyntä. Suomessa on pitkään koulutettu liian vähän lääkäreitä. Muissa Pohjoismaissa lääkärien koulutus suhteessa väestöön oli … enimmillään lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Pohjoismaihin verrattuna Suomessa on jäänyt kouluttamatta …

Kuntien henkilöstöjohtamisessa ajankohtaista sote-uudistuksen kynnyksellä
… Uutinen 19.5.2021 Kuntien henkilöstöjohtamisessa ajankohtaista sote-uudistuksen kynnyksellä Kunnat ovat … työnantajia muutoksessa. Soteliiderit-teemapäivän ajankohtaiset webinaarit KT:n Soteliderit-hanke tarjoaa 26.5. …

Kuntatalouteen ei ole syntynyt uutta jakovaraa
… ei ole syntynyt uutta jakovaraa, totesi työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n ja kunta-alan … palkkauksen edistämiseksi, painotti KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen. KT:lla ja pääsopijajärjestöillä on … ja kuntayhtymät panostavat lisäksi omin toimin laajasti johtamisen, henkilöstön osaamisen ja työolojen kehittämiseen, …

Korona ei ole lisännyt sairaanhoitajien irtisanoutumisia
… niitä arvioimaan, ovatko vuoden 2020 irtisanoutumiset johtuneet koronapandemiasta. Kyselyyn saatiin vastaukset 13 … huolimatta muun muassa Etelä-Savon, Itä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Pohjan, Oulun, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan, Satakunnan ja …

Kunnallisen esimiehen virkasuhdeopas
… esihenkilöille. Oppaan lopusta löytyy taulukko, johon on tiivistetty virka- ja työsuhteen keskeisimmät erot. … ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai kunnan johtosäännössä määrätty kunnan muu toimielin. Toimivaltaa ei … työelämässä, yleinen tietosuoja-asetus ja rikoslaki ohjaavat työnantajan ja viranhaltijan velvollisuuksia ja …

Kunnallisen esimiehen työsuhdeopas
… esihenkilöille. Oppaan lopusta löytyy taulukko, johon on tiivistetty virka- ja työsuhteen keskeisimmät erot. … tekemisestä. Työsopimus on sitova sopimus. Se muun ohessa velvoittaa työnantajaa ottamaan työntekijän työhön ja … yleinen tietosuoja-asetus, rikoslaki ja vahingonkorvauslaki ohjaavat työnantajan ja työntekijän velvollisuuksia ja …

Työn murrosta käsittelevä webinaarisarja alkaa kesäkuussa
… on rakentaa yhteistä kuvaa kuntatyön muutoksesta sekä tietopohjaa, jota voidaan hyödyntää kehittämisessä. Seurannan … palvelualue 7.6.2021 kello 14.00–15.30 Miten ajankohtaiset, monia kuntaorganisaatioita koskevat murrokset … muutostilanteessa voidaan tunnistaa? Tutkijatohtori Tiina Tuominen Tampereen yliopistolta on tutkinut …