Haku

KT sai edustajat Kevan hallitukseen
… Lain mukaan kaksi jäsentä hallitukseen valitaan KT Kuntatyönantajien ehdottamista henkilöistä. Jäsenistä kolme … Lain mukaan kaksi jäsentä hallitukseen valitaan KT Kuntatyönantajien ehdottamista henkilöistä. Jäsenistä kolme …
Lausunto hallituksen esityksestä työvoimapalveluiden uudelleen järjestämiseen liittyvien lakien, valmiuslain ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta
… tarkennettaisiin siten, että TE2024 uudistukseen liittyen kuntatyönantaja voi käydä liikkeen luovutuksen kohteena … tarkennettaisiin siten, että TE2024 uudistukseen liittyen kuntatyönantaja voi käydä liikkeen luovutuksen kohteena …
Kunta työnantajana
… noin viidennes Suomen palkansaajista. 10 suurinta kuntatyönantajaa henkilöstömäärän mukaan Kunnista ja … Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. Suurimmat kuntatyönantajat henkilöstömäärän mukaan 2021 Työnantaja lkm … hyvinvointialueelle. *arvio Eläköityminen Yli puolet kuntatyöntekijöistä jää eläkkeelle 20 vuoden sisällä. Kevan …
Ohjeistusta työnantajille mahdollisen koronavirusepidemian varalle
… mahdollinen epidemian uhka ovat siinä määrin vakavia, että kuntatyöpaikkojen on hyvä kiinnittää huomiota … mahdollinen epidemian uhka ovat siinä määrin vakavia, että kuntatyöpaikkojen on hyvä kiinnittää huomiota …
Videot
… 2021 uuden suosituksen henkilöstökertomusten laadintaan. Kuntatyönantajien suositellaan ottavan käyttöön viisi … 2021 uuden suosituksen henkilöstökertomusten laadintaan. Kuntatyönantajien suositellaan ottavan käyttöön viisi …
TS-opas: Johdanto
… EL erillislisä HL henkilökohtainen lisä KT KT Kuntatyönantajat KVTES kunnallinen yleinen virka- ja …
TS-opas: Johdanto
… HL henkilökohtainen lisä KT KT Kuntatyönantajat KVTES kunnallinen yleinen virka- ja …
Johdanto
… HL henkilökohtainen lisä KT KT Kuntatyönantajat KVTES kunnallinen yleinen virka- ja …
Työ- ja virkaehtosopimus paikallisen tuloksellisuuteen perustuvan kertaerän perusteista ja maksamisesta
… KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt pitävät …
Työ- ja virkaehtosopimus paikallisen tuloksellisuuteen perustuvan kertaerän perusteista ja maksamisesta
… KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt pitävät …