Haku

Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma on julkaistu
Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt ovat neuvotelleet yhteiset samapalkkatoimenpiteet vuosille 2020–2023.

STM:n työryhmä uudistamaan jatkuvaa oppimista – KT puolustaa aikuiskoulutustuen tavoitteita
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on asettanut työryhmän selvittämään, miten työuran aikaista jatkuvaa oppimista voidaan kehittää. Tehtävä liittyy hallituksen suunnitelmiin lakkauttaa aikuiskoulutustuki. KT haluaa löytää tuen lakkauttamiselle vaihtoehdon.

Työllistyminen on osa maahanmuuttajien kotoutumista
Maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen on monen tekijän summa. Työllistyminen ei yksin takaa onnistunutta kotoutumista, mutta vaikuttaa siihen, selviää työ- ja elinkeinoministeriön tuoreesta katsauksesta.

Uudistettu yhdenvertaisuuslaki tarkentaa työnantajien velvollisuuksia
Osittain uudistettu yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan 1.6.2023. Laissa tarkennetaan muun muassa, miten työnantajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista ja tehtävä yhdenvertaisuussuunnitelma. Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivalta laajenee koskemaan myös työelämää.
Kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat tälle vuodelle yli 420 miljoonan säästöjä
Heikkenevä talous pakottaa kunnat ja hyvinvointialueet säästämään henkilöstökuluista aiempaa enemmän. Hyvinvointialueet haluaisivat vähentää vuokratyön ja ostopalveluiden käyttöä. Kunnissa huolta aiheuttavat valtionosuuksien leikkaukset.

Lääkäripula psykiatriassa syvenee
Pula osaavasta työvoimasta kasvaa. Erityistä tarvetta erikoissairaanhoidossa on esimerkiksi psykiatriaan erikoistuneista lääkäreistä. Kysyimme Soteliiderit-hankkeessa alan tilanteesta Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän, Kuopion yliopistollisen sairaalan, Pohjois-Karjalan Siun sote -kuntayhtymän sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien palveluista ja rekrytoinnista vastaavilta ylilääkäreiltä.

Suomalaiset pitävät arvossa julkisia palveluita ja haluavat taata niiden rahoituksen
Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa kansasta katsoo, että julkiset palvelut ovat olennaisia toimivan arjen kannalta. Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet kampanjoivat huhtikuussa yhdessä julkisen työn arvostuksen ja riittävän rahoituksen puolesta.

Hoitajamitoituksen ja hoitotakuun uudelleenarviointi voi säästää jopa puoli miljardia euroa
Vanhustenhoidon hoitajamitoituksen kiristäminen ja perusterveydenhuollon hoitotakuu maksavat Suomelle vähintään satoja miljoonia vuodessa. Sääntelyn tulevia kiristyksiä on arvioitava uudelleen, koska henkilöstöä ei ole saatavilla.