Haku
Koulutussopimuksen mukaisen ruokailukustannusten korvauksen määrä
… mukaisen ruokailukustannusten korvauksen määrä Kunnallista henkilöstökoulutusta koskevassa suositussopimuksessa sekä … Markku Roiha LIITE Virka- ja työehtosopimus kunnallista henkilöstökoulutusta koskevassa suositussopimuksessa sekä … korvauksen määrästä Virka- ja työehtosopimus kunnallista henkilöstökoulutusta koskevassa suositussopimuksessa sekä …
Luonnos hallituksen esitykseksi työehtodirektiivin täytäntöönpanosta ja vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa parantavaksi lainsäädännöksi
… Isossa osassa kunnallisten viranhaltijoitten suurempia henkilöstöryhmiä tehdään juuri … työntekijän pyynnöstä selvitettävä tarjolla olevan työn vähentymisen syyt. Näiden uusien TSL 1 luvun 11 §:n … vaihtelevalla työajalla työskentelevän henkilön työajan vakiintumisen vahvistamisesta. …

Valinnanvapausmallia täytyy korjata
… voi kadota jopa 60 000 työpaikkaa Uudistuksen seurauksena henkilöstöä siirtyy terveysalan yrityksiin. Esimerkiksi … palvelutuotannossa asiakasseteli johtanee osaavan henkilöstön siirtymiseen yksityiselle sektorille. KT:n … työtehtävät saattavat kadota julkiselta sektorilta. Henkilöstön laaja siirtyminen voi aiheuttaa vakavaa …

Kunta-alalla koetaan eniten työn imua
… koettu työn imu liittyy todennäköisesti myös siihen, että työ koetaan sisällöllisesti erittäin … kunta-alalla (74 %) kuin muilla sektoreilla. Kiire ja työn henkinen kuormittuvuus suurimpia ongelmia Barometri nostaa … työelämän kehittämisessä kannattaa tarttua. Kiire ja työn henkinen raskaus näyttäytyvät suurimpina ongelmina. Vuoden …

Sovinto Keusoten palkkojen yhdenmukaistamisesta
… sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Samalla kuntien henkilöstö siirtyi kuntayhtymän palvelukseen entisine, eri suuruisine palkkoineen. Kuntayhtymän henkilöstö siirtyi edelleen vuonna 2023 Keski-Uudenmaan … hyvinvointialueen palvelukseen. Sovinnon myötä Keusoten henkilöstön tehtäväkohtaiset palkat korotetaan …
Kuntatyönantaja on lehti esimiehille ja päättäjille
… kunnille ja sen linjauksista päättävät luottamushenkilöt. Kuntatyönantaja tarjoaa tietoa ja taustaa … kuntayhtymät tilaavat Kuntatyönantajan johtotehtävissä ja henkilöstöhallinnossa työskenteleville sekä kaikille … myös, että Kuntatyönantaja tilataan työnantaja- ja henkilöstöasioista päättäville luottamushenkilöille kuten …

Kunnat ja hyvinvointialueet hyötyvät työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta
… Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on tyytyväinen siihen, että hallitus alentaa työnantajien … miljoonan ja hyvinvointialalla 99 miljoonan euron säästöjä henkilöstökuluihin. Budjettiriihen päätös työttömyysvakuutusmaksujen säästöistä koskee vain …
Ammattilehti kuntatyönantajille
… Kuntatyönantaja on kunta-alan työmarkkinalehti ja henkilöstöhallinnon ammattilehti. Se on tärkeä tietolähde … esimiehille tiiviin ja monipuolisen paketin työelämää, henkilöstöhallintoa ja palkkauksen kehittämistä koskevista … työmarkkinalaitokselta tilattaessa ja 40 euroa asiamiehen kautta tilattaessa. Lehden voi tilata vuositilauksena …

Sote-työnantajille sote-uudistuksesta ja johtamisesta
… ja ohjauksen sisältöihin. Onhan johtamisnäkökulma ja henkilöstön kehittäminen mukana uudistusvalmisteluissa? … hakuohjeisiin erityisesti johtamisen näkökulmasta. Henkilöstöä ei ole mainittu kuin henkilöstönsiirto-tehtävän hoitamiseen liittyen, sitten kun …
Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus 2018–2019
… Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.5.2018 … Viranhaltijan/työntekijän palkkausluvun 11 §:n mukaista henkilökohtaista lisää korotetaan 1,25 prosentilla. … Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.4.2019 …