Haku

TE 2024 -uudistus ja liikkeen luovutus
… Tässä tekstissä kuvataan lyhyesti, mitä valtion TE-henkilöstön siirtymisellä liikkeen luovutuksella uusille … miten uudistus vaikuttaa palvelussuhteen ehtoihin. Valtion henkilöstö siirtyy uusille työvoimaviranomaisille liikkeen … Siirtyviä TE-palveluiden tehtäviä valtiolla hoitava henkilöstö siirtyy uudistuksessa valtiolta (luovuttaja) …
Ohjeet Tehy-pöytäkirjan 5 §:n järjestelyerästä 1.9.2010
… 2011, kun kunta-alan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömäärän kehitys vuodesta 2006 vuoteen 2010 on … että mm. toimintoja, tehtäviä ja työnjakoja uudistamalla ja henkilöstön osaamista koko työyhteisössä mahdollisimman … voidaan parantaa tuloksellisuutta ja vaikuttaa samalla henkilöstömäärän hallittuun kehitykseen. Yhdessä nämä kaksi …
Uusi varhaiskasvatuslaki muuttaa kelpoisuuksia, nimikkeistä päättää työnantaja
… muuttamisesta päättää kuitenkin työnantaja. Päiväkodin henkilöstön tehtävänimikkeet ovat päiväkodin johtaja … se, että lain voimaan tullessa kelpoisuusehdot täyttävän henkilökunnan sekä alan opiskelijoiden kelpoisuus säilyy. … kelpoisuusehdot täyttävät päiväkodin johtajina toimivat henkilöt tai viisi vuotta ennen lain voimaantuloa virka- …
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ym.
… sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ym. Sote- ja maakuntauudistuksessa … maakuntiin. Tässä lausunnossa asiaa tarkastellaan henkilöstövaikutusten ja työmarkkinoiden näkökulmasta. Sote-henkilöstön riittävyys valinnanvapautta koskevan …
Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta
… varhaiskasvatuslakia. Esitys tarkentaisi päiväkodin henkilöstön mitoituksesta poikkeamisen alaa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi varhaiskasvatushenkilöstöön kuuluvan velvollisuudesta ilmoittaa … Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2021. Päiväkodin henkilöstön mitoituksesta poikkeamisalan tarkentaminen KT …
Vuosiloma
… täyden lomanmääräytymiskuukauden saamiseksi, että henkilö on ollut työssä vähintään 35 työtuntia tai 14 … edellytetään usein etujen saamiseksi sitä, että henkilö on ollut työssä tai palvelussuhteessa tiettyinä … täyden lomanmääräytymiskuukauden saamiseksi, että henkilö on ollut työssä vähintään 35 työtuntia tai 14 …
KT:n tilastorekisterin tietosuojaseloste: Paikallishallinnon palkkatilastojen tiedot
… muista rekistereistä. 1. Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilöt Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT … 14, 00530 Helsinki Puhelin: 09 771 3000 (vaihde) Yhteyshenkilö: tutkimusjohtaja Mika Juutinen, puh. 050 502 0300 … Juha Aartoaho S-posti: tietosuojavastaava(at)kt.fi 3. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja oikeusperuste …
Keskeisiä osia sote- ja maakuntauudistusta koskevasta KT:n lausunnosta
… organisaatioille. Investoinnit järjestelmiin, osaamiseen ja henkilöstöön olisivat huomattavasti edullisemmat kuin … perustamiseen, investointeihin, järjestelmiin sekä henkilöstö- ja muihin menoihin liittyvistä kustannuksista. … edellytettävää tarkkarajaisuutta. Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden keskittämiselle asetetut …
Hallituksen esitysluonnos tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta
… keinoja turvata sekä asiakkaiden ja potilaiden, että oman henkilöstönsä turvallisuus riittävällä tavalla. KT pitää … rajoittuisi pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäviä hoitavaan henkilöstöön, vaan se koskisi kaikkia sellaisia tehtäviä, …
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n huomiot hallituksen esitykseksi laiksi välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamiseksi työtaistelun aikana
… ja kotihoito tilanteissa, jossa asiakkaiden tai potilaiden henki vaarantuu tai asiakkaiden tai potilaiden terveys … tai kotihoitoa koskevan työtaistelun aiheuttaman henkilökunnan riittämättömyyden vuoksi. KT pitää … 30.4.2023 saakka. KT katsoo, että potilaiden ja asiakkaiden henkeä ja terveyttä uhkaavat työtaistelut eivät välttämättä …