Haku

Kunta-alan sovittelu jatkuu pääsiäisen jälkeen
… pääsopijajärjestöt kokoontuivat viimeksi tiistaina 7. huhtikuuta. Sovittelussa pidetään pääsiäistauko, … on kutsunut osapuolet koolle seuraavan kerran 14. huhtikuuta. KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt pyysivät …

Lisätalousarviosta tukea kunnille kahdessa vaiheessa
… Uutinen 8.4.2020 Lisätalousarviosta tukea kunnille kahdessa vaiheessa Hallitus päätti keskiviikkona antaa kuntien talouden …
Voiko työntekijä kieltäytyä asiakastyöstä, jos hänellä ei ole mahdollisuutta riittävään ja asianmukaiseen suojautumiseen?
… 23.9.2021 Voiko työntekijä kieltäytyä asiakastyöstä, jos hänellä ei ole mahdollisuutta riittävään ja asianmukaiseen suojautumiseen? … mukaan työntekijän on noudatettava määräyksiä ja ohjeita, joita työnantaja on toimivaltansa mukaisesti …
Pitääkö työnantajan maksaa palkkaa työntekijälle, joka ei voi tehdä omaa työtään koronavirusepidemian aikana, koska hän kuuluu riskiryhmään?
… työnantajan maksaa palkkaa työntekijälle, joka ei voi tehdä omaa työtään koronavirusepidemian aikana, koska hän kuuluu riskiryhmään? Jos henkilö kuuluu sairautensa vuoksi riskiryhmään ja …
Työnantaja on tehnyt työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen eikä sopimuksessa ole irtisanomisehtoa. Työnteko ei ole vielä alkanut eikä työnantajalla ole tarjota työntekijälle työtä. Voiko työnantaja purkaa työsopimuksen työn vähentymisen takia koronaepidemian vuoksi?
… UKK KVTES 14.4.2020 Työnantaja on tehnyt työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen eikä sopimuksessa ole irtisanomisehtoa. Työnteko ei ole vielä alkanut eikä työnantajalla ole … työtä. Voiko työnantaja purkaa työsopimuksen työn vähentymisen takia koronaepidemian vuoksi? Pääsääntöisesti …
Työntekijä on siirretty tilapäisesti muihin tehtäviin 8 viikon ajaksi. Siirtoa on tarve jatkaa 8 viikon jälkeen. Miten työnantajan on meneteltävä?
… UKK KVTES 14.4.2020 Työntekijä on siirretty tilapäisesti muihin tehtäviin 8 viikon ajaksi. Siirtoa on tarve jatkaa 8 viikon … KVTES:n I luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työntekijän tehtävistä sovitaan työsopimuksella, mutta hän on tarvittaessa …

Valtioneuvosto asetti valmisteluryhmän viemään Suomea ulos koronakriisistä
… Uutinen 15.4.2020 Valtioneuvosto asetti valmisteluryhmän viemään Suomea ulos koronakriisistä Valtioneuvosto on asettanut valmisteluryhmän saattelemaan Suomea ulos koronakriisistä. Ryhmän tehtävänä on valmistella nopealla aikataululla …

Kunta-alan sopimusneuvottelut käynnistyvät
… käynnistyvät Neuvottelut uusista kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista käynnistyvät tiistaina 14. tammikuuta. … neuvotteluissa sovitaan valtakunnallisista virka- ja työehtosopimuksista, joita noudatetaan kunnissa ja kuntayhtymissä. Sopimusten piirissä on yli 420 000 viranhaltijaa …

Koulutusmääriä nostettava vastauksena lääkäripulaan
… -tutkimuksen mukaan lääkäripula terveyskeskuksissa paheni jo kolmatta vuotta putkeen. Lokakuussa 2019 täyttämättä oli jo lähes 300 vakanssia, eli 7,5 prosenttia kaikista lääkärin tehtävistä. Hammaslääkärivaje sen sijaan jatkoi hienoista …

Palkankorotukset mitoitettava kuntien palkanmaksukyvyn mukaan
… mukaan Kunta-alan neuvottelut uusista työ- ja virkaehtosopimuksista alkavat tiistaina 14. tammikuuta. Nykyiset … sopimuskauden palkankorotukset mitoitetaan kuntien ja kuntayhtymien palkanmaksukyvyn mukaan. Sopimusratkaisun on myös … korotukset ovat maltillisia, sillä kuntatalouden tilanne on historiallisen heikko. Tästä kertovat muun muassa …