Haku

Poliittiset työtaistelut jatkuvat toistaiseksi kunta-alalla
… kunta-alalla AKAVA, STTK ja SAK käsittelivät 26. lokakuuta hallinnoissaan hallituksen esitystä yhteiskuntarauhan palauttamiseksi. Palkansaajajärjestöt eivät …

Super ja Tehy keskeyttävät vuoronvaihtokieltonsa
… Uutinen 27.10.2018 Super ja Tehy keskeyttävät vuoronvaihtokieltonsa Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer sekä Tehy ovat ilmoittaneet …

Työolobarometri: Palkansaajat arvostavat suomalaista työelämää
… 2017 olivat myönteisempiä kuin pitkään aikaan. Lisäksi yhdeksän palkansaajaa kymmenestä kokee työkykynsä hyväksi. Palkansaajat suhtautuvat myös tulevaisuuteen luottavaisesti: sekä …

Poliittiset työtaistelut haittasivat kuntalaisten elämää
… Uutinen 31.10.2018 Poliittiset työtaistelut haittasivat kuntalaisten elämää Kunta-alan … palkansaajajärjestöjen syys- ja lokakuun poliittiset lakot haittasivat selvästi kuntalaisten elämää, ilmenee KT … Työtaisteluista jälkimmäisen järjesti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Kuntatyönantajien vastausten …

Työttömyysvakuutusmaksut maksetaan jatkossa toteutuneen palkanmaksun perusteella
… toteutuneen palkanmaksun mukaan. Mikäli työnantaja haluaa pysyä nykyisenkaltaisessa ennakkomallissa, on hänen ilmoitettava siitä viimeistään 15.11.2018. … palkanmaksuun perustuvassa menettelyssä Työttömyysvakuutusrahasto määrää työttömyysvakuutusmaksun maksettavaksi neljä …

Etähoitopalvelut täydentävät terveydenhuollon palveluvalikoimaa
… Uutinen 2.11.2018 Etähoitopalvelut täydentävät terveydenhuollon palveluvalikoimaa Digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia tuottaa palveluita uusilla tavoilla. Pöytyän …
Hallituksen esitys laeiksi tulotietojärjestelmästä annetun lain, perintö- ja lahjaverolain 28 a §:n sekä tuloverolain 112 a §:n muuttamisesta
… 26.10.2018 Valtionvarainministeriölle VM139:00/2018 Hallituksen esitys laeiksi tulotietojärjestelmästä annetun lain, perintö- ja lahjaverolain 28 a §:n sekä tuloverolain 112 a §:n muuttamisesta KT:lta on pyydetty lausuntoa hallituksen esityksestä laeiksi tulotietojärjestelmästä …
Miten lomarahan suuruus määräytyy, jos työntekijä on lakossa välittömästi ennen loman tai sen osan alkamista tai välittömästi loman tai sen osan päätyttyä? Entä miten lakko vaikuttaa palkkaan?
… UKK KVTES SOTE-sopimus 2.3.2022 Miten lomarahan suuruus määräytyy, jos työntekijä on lakossa … lakko vaikuttaa palkkaan? Tällaisessa tilanteessa lomarahaa ei makseta lomalta tai sen osalta. Palkka pidätetään lakkopäiviltä. Esimerkki lomarahan laskemisesta Työntekijän vuosilomaoikeus on 38 …

Keva haluaa uudistaa jäsenyhteisöjensä eläkemaksuja vuonna 2019
… Uutinen 7.11.2018 Keva haluaa uudistaa jäsenyhteisöjensä eläkemaksuja vuonna 2019 Kevan hallitus esittää valtuuskunnalle, että se vahvistaisi …