Haku

Työmarkkinaseminaarissa korostettiin maltin merkitystä työmarkkinaratkaisuissa
– Vaikka talouden korkeasuhdanne on saavutettu, julkisen talouden kestävyysvaje on yhä olemassa. Tarvitsemme edelleen maltillisia työmarkkinaratkaisuja sekä lainsäädännöllisiä toimia, joilla madalletaan työllistämisen kynnystä, vaati työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n työmarkkinaseminaarissa Helsingissä.

Kolme neljästä Manner-Suomen kunnasta teki negatiivisen tuloksen
Vuoden 2019 tilinpäätösarviot osoittavat, että kuntatalouden kriisi jatkuu edelleen. Lisäksi kuntakenttä on jakautunut kahtia uudella tavalla.
Kuntatyö 2010 -projekti
… Lisätietoja projektista sen hankesivulta www.kuntaliitto.fi/kuntatyo2010. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS … Lisätietoja projektista sen hankesivulta www.kuntaliitto.fi/kuntatyo2010. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS …

Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu annettava kaikille kunnille
TE-palvelut eli julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ollaan siirtämässä kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. KT kannattaa asiasta annettua lakiluonnosta ja esittää lisäksi, että kaikille kunnille annetaan palveluiden järjestämismahdollisuus. Myös palveluiden rahoitus on turvattava ja henkilöstön tasapuolinen kohtelu varmistettava.

Työn murros: vuoden 2023 seurannan tulokset
KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt toteuttivat työn murroksen kolmannen seurantakierroksen syksyllä 2023. Seurannassa olivat ensimmäistä kertaa mukana myös vuoden alussa toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet. Seurannan tulokset julkaistaan Työn murros -julkaisusarjassa vuoden 2024 aikana.

Soteliiderit – johtamisen kehittämisyhteistyötä tarpeeseen
… sote-uudistushankkeen tukena. Soteliiderit-hankkeen omat sivut > … Loppusyksyn kiri on aina huima ennen joulurauhaa – … sote-uudistushankkeen tukena. Soteliiderit-hankkeen omat sivut > …

KT:n terveiset budjettiriiheen: Työttömyysvakuutusmaksujen alentaminen edistää työllisyyttä
Työllisyysrahasto on esittänyt työttömyysvakuutusmaksujen alentamista yhteensä 1,43 prosenttiyksiköllä vuodelle 2024. Hallituksen budjettiriihessä esitys on toteuttava sellaisenaan, vaatii KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.
Palkkatilastot kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa, teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksessa sekä lääkärien virkaehtosopimuksessa
… työmarkkinalaitoksen kotisivuilta www.kuntatyonantajat.fi. Edellinen vastaava tilasto lähetettiin KT:n … työmarkkinalaitoksen kotisivuilta www.kuntatyonantajat.fi. Edellinen vastaava tilasto lähetettiin KT:n …

Hoitajapulan ratkaisu on päättäjien käsissä
KT:n mielestä vanhustenhoidon sääntelyä pitää palvelujen laadun ja saatavuuden turvaamiseksi joustavoittaa, hoitoalan koulutusta lisätä ja työperäistä maahanmuuttoa helpottaa. Pikkutarkka sääntely ei helpota hoitajapulaa, vaan ainoastaan siirtää sitä paikasta toiseen.