Haku

Kunta-alalta kerättiin 30 sankaritarinaa poikkeusoloissa selviytymisestä
… Tiedote 3.7.2020 Kunta-alalta kerättiin 30 sankaritarinaa poikkeusoloissa selviytymisestä Koronaepidemia mullisti kunta-alan työn lähes yhdessä yössä. Millaisia uudenlaisia … ratkaisuja keksittiin palvelujen järjestämiseksi ja kuntalaisten ahdingon helpottamiseksi? …

Kunnille korvausta verotulojen väliaikaisesta pienentymisestä
… 45 miljoonaa euroa ja kiinteistöveroa 80 miljoonaa euroa. Kuntaliitto on aiemmin arvioinut, että koronaepidemia … yli 700 miljoonaa euroa. Sote-menojen kasvu heikentää kuntataloutta vähintään 400 miljoonaa euroa. Maksu- ja … esimerkiksi pelastustoimen kustannusten kasvu, heikentävät kuntataloutta yli sata miljoonaa euroa. Kuntaliitto pitää …

Kunta-alan osapuolet selvittävät yhdessä työn murrosta
… Tiedote 18.6.2018 Kunta-alan osapuolet selvittävät yhdessä työn murrosta KT Kuntatyönantajat sekä Julkisalan koulutettujen … neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ovat päättäneet …

Kuntien digitalisaation yhteishankkeisiin valtionavustushaku käynnissä
Hankkeiden tulee olla kuntien toimintatapoja tai palveluprosesseja uudistavia sekä niiden laatua ja vaikuttavuutta parantavia. Valtionavustusta myönnetään vain hankkeisiin, jotka useammat kunnat toteuttavat yhdessä.

Valtion budjetti ei korjaa kuntatalouden alijäämää
… Uutinen 18.9.2019 Valtion budjetti ei korjaa kuntatalouden alijäämää Valtion vuoden 2020 budjetti helpottaa, muttei ratkaise kuntatalouden alijäämäisyyttä. Kuntatalouden tilanne on ensi vuonnakin tiukka, muistuttaa …

Kunnille korvataan verotulojen väliaikainen pienentyminen
… kuitenkin kunnilta takaisin vuonna 2021. Siksi sillä ei ole kuntataloutta vahvistavaa tai koronamenetyksiä pysyvästi … kompensoivaa vaikutusta pidemmällä aikavälillä, arvioi Kuntaliitto. Muualla verkossa: Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta Kuntaliitto / Koronakriisin heikennys kuntatalouteen yli 1,8 …
Kunnat työnantajina
… Kunnat työnantajina Lokakuussa 2023 kunta-alalla työskenteli 218 600 henkilöä. Lisäksi … noin kymmenesosaa palkansaajista Suomessa.. 10 suurinta kuntatyönantajaa henkilöstömäärän mukaan Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömäärä väheni, kun sosiaali- ja …

KT on esittänyt muutoksia kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelmaan
… Uutinen 28.4.2025 KT on esittänyt muutoksia kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelmaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on esittänyt muutoksia kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelmaan. Samassa …

Kuntien tarpeet otettava huomioon EU-rahan jaossa
… varojen käyttöä koskevalle valmistelulle. KT kuntatyönantajat korostaa painotusten merkittävyyttä kunnille ja kuntayhtymille, jotka uudistavat toimintatapojaan ja … töiden sisältöjä ja toimintatapoja. Työn murros merkitsee kunta-alalla toimintatapojen uudistumista. Samalla se vaatii …

Kunnat tarvitsevat lisää taloudellista tukea
… Markku Jalonen KT:n työmarkkinaseminaarissa 9. syyskuuta Kuntamarkkinoilla. Koronan on arvioitu heikentävän kuntataloutta vuonna 2021 noin 1,7 miljardilla, mikä on … työajan pidennys poistuu pääsääntöisesti kunta-alalta uusien sopimusten myötä. Kuntien …