Työolobarometrin 2020 mukaan näyttää siltä, että korona-aika on kohdellut eri työntekijäryhmiä eri tavoin. Esimerkiksi etätyön myönteiset vaikutukset näkyvät barometrissa. Toisaalta koronan ja etätyön mahdolliset pitkäaikaiset vaikutukset esimerkiksi tule-sairauksiin tai mielenterveyteen eivät vielä näy tuloksissa.
… kohtelun käsittelyyn työpaikalla Vihapuhe on some-ajan vitsaus, jota monet joutuvat kohtaamaan työssään. … Työsuojelurahaston sivuilla > Print … Vihapuhe on some-ajan vitsaus, jota monet joutuvat kohtaamaan työssään. …
… sisältyy varhaiskasvatussuunnitelmaan KT Kuntatyönantajan näkemyksen mukaan tasa-arvon edistäminen … sisältyy varhaiskasvatussuunnitelmaan KT Kuntatyönantajan näkemyksen mukaan tasa-arvon edistäminen …
… mutta epätavallinen. Se osaltaan vaikeuttaa työnantajan työsuojelullisten vastuiden toteuttamista ja työvoiman … mutta epätavallinen. Se osaltaan vaikeuttaa työnantajan työsuojelullisten vastuiden toteuttamista ja työvoiman …
… suunnittelua sekä varojen sijoittamista valvoo Finanssivalvonta. Se antaa vuosittain valvonnastaan … ja sen jäsenten kelpoisuusehtoja. Lisäksi toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajien asemaa esitetään … suunnittelua sekä varojen sijoittamista valvoo Finanssivalvonta. Se antaa vuosittain valvonnastaan …
… toteuttamiseen ja tehtäviin muutoin. Lausunnonantajan esille ottamat muut kysymykset ja asiat KT … liittyviä asioita ja metropolihallinnon asemaa työnantajana. Metropolihallintomalli Metropolihallinnon juridiseksi … toteuttamiseen ja tehtäviin muutoin. Lausunnonantajan esille ottamat muut kysymykset ja asiat KT …