Haku
LS 2022–2025, voimassa 1.6.2023 lukien
Muut tiedustelut
Vakiintuneiden tiedusteluiden lisäksi KT tekee tiedusteluita tarvittaessa myös muista ajankohtaisista aiheista. Välillä tiedusteluja tilataan myös ulkopuolisilta tutkimusorganisaatioilta.
Suomi leikkaa työllisyyspalveluista juuri silloin, kun niitä eniten tarvitaan
Hyvinvointialan henkilöstötilastot
Hyvinvointialueilla ja hyvinvointiyhtymissä työskenteli yhteensä 229 600 palkansaajaa vuonna 2024. Lisäksi palkattomalla virkavapaalla tai työlomalla oli noin 15 500 henkilöä.
Hyvinvointialueet työnantajina
Hyvinvointialueilla työskenteli 229 600 henkilöä vuonna 2024. Lisäksi palkattomalla virkavapaalla tai työlomalla oli noin 15 500 henkilöä.
Työnantaja voi hankkia työterveyshuollon palveluja usealta toimijalta
Työnantajilla on mahdollisuus hankkia työterveyshuoltopalveluja useammalta palveluntuottajalta. Työnantaja voi tällaisessakin tilanteessa saada Kelalta korvauksia työterveyshuollon kustannuksista korvaamisen edellytysten täyttyessä.
Peruskoulun rehtorien palkkaukseen vaikuttava neuvottelutulos hyväksyttiin
Taustalla on perusopetuksen oppimisen tuen uudistus, joka tulee huomioida rehtorin palkkausmääräyksessä. Muutokset tulevat voimaan 1.8.2026.
Hyvinvointialan henkilöstö sopimusaloittain
Hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien palveluksessa oli kaikkiaan 229 600 viranhaltijaa ja työntekijää vuonna 2024. Eniten henkilöstöä oli SOTE-sopimuksen piirissä.