Haku
Julkisen talouden ennustetaan pysyvän alijäämäisenä
Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta arvioi, että suotuisa talouskehitys ei korjaa julkisen talouden rakenteellisia ongelmia. Suomen kustannuskilpailukyvyn ennustetaan kuitenkin paranevan.
Kunnat ovat tasapainottaneet talouttaan tavoitteiden mukaisesti
Kunnat ovat omia toimillaan saaneet säästöjä taloutensa tasapainottamiseksi, kertovat Kuntaliiton kyselyn tulokset.
Työttömyysvakuutusrahasto ja koulutusrahasto yhdistettävä uudeksi rahastoksi
Työmarkkinakeskusjärjestöt ehdottavat valtiovallalle työttömyysvakuutusrahaston ja koulutusrahaston yhdistämistä. Yhdistymisehdotus on järjestöjen neuvottelutulos, joka käsitellään työmarkkinajärjestöjen päättävissä elimissä.
Vuosi 2016 oli merkittävä vuosi KT:lle
Toimintavuosi 2016 oli KT:lle merkittävä. Työmarkkinajärjestöjen yli vuoden kestäneet neuvottelut kilpailukykysopimuksesta johtivat tulokseen. Toisaalta KT oli keskeisesti mukana sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa.