Haku
Lääkäreistä pulaa, hoitoon ei pääse
Pula lääkäreistä ja hammaslääkäreistä ei ole helpottanut terveyskeskuksissa. Hoitoon pääsy lääkärin vastaanotolle on huonolla tasolla. Seitsemässä päivässä kiireettömään hoitoon pääsee hyvin harva.
Työmarkkinawebinaari kokoaa yhteen kunta-alan työnantajat ja työntekijät
KT järjestää yhdessä kunta-alan pääsopijajärjestöjen kanssa työmarkkinawebinaarin 20.5. klo 9–13, joka lähetetään Kuntatalolta, Helsingistä. Työmarkkinawebinaari on tarkoitettu kuntien, kuntayhtymien ja muiden kunnallisten organisaatioiden eri toimialojen johdolle, henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja muille työnantaja-asemassa oleville sekä luottamusmiehille ja muille henkilöstön edustajille.
Julkisen talouden ongelmat jatkuvat
Vaikka valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun kohoavan 2,6 prosenttiin vuonna 2021, julkinen talous pysyy edelleen alijäämäisenä. Myös julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen jatkaa kasvuaan.
Työn murrosta käsittelevä webinaarisarja alkaa kesäkuussa
KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt seuraavat yhdessä kuntatyön murrosta. Kevään 2021 seurannassa muutosta tarkasteltiin 23 teeman kautta. Kuntatyö murroksessa -webinaarisarjassa esitellään seurannan teemoja sekä kiinnostavia esimerkkitapauksia.
Raportti: Kuntatyön nopea muutoskyky korostunut korona-aikana
Kuntien ja kuntayhtymien toimintaa on jouduttu muuttamaan koronakriisin aikana jatkuvasti. Sekä kansalliset että paikalliset ohjeistukset ovat muuttuneet nopealla tahdilla erityisesti kriisin alkuvaiheessa.
Valinnanvapausmallia täytyy korjata
Sote- ja maakuntauudistukseen esitetty valinnanvapausmalli sisältää KT Kuntatyönantajien valtuuskunnan mukaan edelleen runsaasti puutteita ja epäselvyyksiä.
Digitalisaation mahdollisuudet hoivatyössä esillä Digiä kuntatyössä -sarjassa
KT:n ja Kuntaliiton yhteisessä Digiä kuntatyössä -hankkeessa kerätään ja esitellään digioivalluksia kuntakentältä. Kustaankartanon seniorikeskus on tehnyt pitkäjänteistä työtä digitalisaation hyödyntämiseksi hoitotyössä.
Terveyskeskusten lääkäritilanne vaikeutuu edelleen
Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan lokakuussa 2021 terveyskeskuksissa oli 300 tehtävää, johon kunnat tai kuntayhtymät eivät onnistuneet rekrytoimaan lääkäreitä. Lisäksi yli 320 tehtävää on kokonaan ulkoistettu. Ostopalvelujen ja sijaisten saatavuus on vaikeutunut. Lääkäritilanteen kokonaisuudessaan arvioidaan muuttuneen entistä huonommaksi.
Suosituksia yhdyspintatehtävissä työskentelevien aseman arviointiin sote-uudistuksessa
Kunnat ovat järjestäneet sote-tehtävien hoitamista hallinnollisesti eri tavoin. Kaikissa tilanteissa ei ole selvää, mitkä tehtävät ja mikä osa henkilöstöstä siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023. KT ja Kuntaliitto ovat tehneet muistion, jossa ne käsittelevät yhdyspintatehtävissä työskentelevien siirtymiseen liittyviä kysymyksiä ja antavat niistä suosituksia.
Pula sosiaalityöntekijöistä pahenee ensi vuonna
Useat yhtäaikaiset muutokset iskevät sosiaalityöhön yhtä aikaa. Tilanne uhkaa lakisääteisiä palveluja etenkin lastensuojelussa.