Haku
Hoiva-avustajakoulutus on saatava nopeasti vakiinnutettua
KT on ollut mukana valmistelemassa hoiva-avustajakoulutuksen standardointia ja pitää tärkeänä, että koulutuksen sisällöstä päätetään nopeasti. KT on pettynyt siihen, että kaikki valmistelussa mukana olleet eivät ole sitoutuneita koulutuksen nopeaan vakiinnuttamiseen.
Osaamis- ja työvoimatarvetiedustelu
KT keräsi tiedustelulla tietoa kuntien ja kuntayhtymien osaamis- ja työvoimatarpeista 2016.
Osaamista ennakoimaan!
Julkaisu on toimitettu työvälineeksi poliittiselle johdolle ja virkamiesjohdolle sekä esimiehille käytettäväksi silloin, kun pohditaan henkilöstövoimavarojen hallintaa, tulevia osaamistarpeita ja rekrytointitarvetta.
Tarve kunta-alan lomautuksiin kasvanut jyrkästi
Kuntien ja kuntayhtymien tarve lomautuksiin ja palkanmaksun keskeytyksiin on kuukaudessa jyrkästi kasvanut, selviää KT:n tekemästä kyselystä. Maaliskuun puolivälissä tehdyn edellisen kyselyn mukaan näiden toimien piirissä oli noin 29 400 ihmistä, nyt luku on 37 500.
Rajoitusten purku helpotti kunta-alan lomautustarvetta
Lomautusten ja palkanmaksun keskeytysten tarve kunnissa ja kuntayhtymissä väheni kunta-alalla heti, kun poikkeusolojen rajoituksia ryhdyttiin purkamaan. Kunnat ja kuntayhtymät arvioivat lomautusten ja palkanmaksun keskeytysten koskevan koko tämän vuoden aikana kahdeksaa prosenttia henkilöstöstä.
Työtaistelutoimet hidastavat toiminnan palauttamista normaaliin sairaanhoitopiireissä
Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry:n asettama ylityö- ja vuoronvaihtokielto yhdeksässä sairaanhoitopiirissä hidastaa toiminnan palauttamista koronaepidemian jälkeiseen aikaan.
Työmarkkinajärjestöt: Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa jatkettava vuoteen 2030
Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelman (TYÖ2030) jatkamista vuoteen 2030 saakka ja riittävien voimavarojen turvaamista ohjelman toteutukselle ohjelmakauden loppuun asti. Ohjelma on tärkeä osa kokonaisuutta, jonka avulla yrityksiä ja työpaikkoja autetaan toipumaan koronakriisistä.
Sovintoratkaisu Eksoten palkkakiistaan
KT Kuntatyönantajien ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen piiriin (KVTES) kuuluvan henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen harmonisointia ja perusteettomia palkkaeroja koskevan erimielisyyden ratkaisemisesta sovinnollisesti.