Haku
Kuntoutusrahan myöntämisen perusteet selkiytyvät ja siirtyminen etuuksien välillä helpottuu
Kuntoutusrahan myöntämisen perusteisiin liittyvä lakimuutos tulee voimaan 1.1.2023. Jatkossa asiakas voi saada kuntoutusrahaa koko kuntoutuksen ajalta ja siirtyä aiempaa helpommin kuntoutusrahan ja muiden Kelan etuuksien välillä.
KT-lehden 2/2023 teemana on julkisen työn arvo
Tuoreessa KT-lehdessä 2/2023 keskitytään julkisen työn arvoon. Lehdessä Pohteen johtaja Ilkka Luoma muistuttaa, että sote-uudistuksen perimmäinen tavoite on palvelujen tasa-arvon lisääminen. Espoon kirjastopalveluiden johtaja Ritva Nyberg tuo esille, että kirjastot lisäävät demokratiaa. KT:n johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen kertoo, että koko hyvinvointivaltiomme perustana on hyvin tehty työ kunta- ja hyvinvointialueilla.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen kannanotto työttömyysvakuutusmaksuista pääministeri Petteri Orpon hallitukselle
Hallitus on ilmoittanut valmistelevansa lakiesityksiä, jotka toteutuessaan supistavat merkittävästi Työllisyysrahaston rahoitusvastuulla olevia menoja. Tästä seuraisi paine alentaa työttömyysvakuutusmaksuja.
Kunnat ja hyvinvointialueet hyötyvät työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää tärkeänä, että hallitus alentaa työttömyysvakuutusmaksuja Työllisyysrahaston esityksen mukaisesti. Koulutuspaikkojen lisäykset tulee kohdentaa pula-ammatteihin, kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajiin ja sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisiin.
Webinaarisarja Uusi tekemisen meininki valmentaa TE 2024 -uudistukseen
TE 2024 -uudistukseen on tarjolla valtakunnallinen webinaarisarja, joka antaa valmiuksia muutosjohtamiseen.
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jaettu perhevastuu lisää työhyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat julkaisseet yhdessä tiedotteen "Jaettu perhevastuu lisää työhyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa". Tiedotteella pyritään edistämään perhemyönteisyyttä työpaikoilla ja kannustetaan miehiä perhevapaiden pitämiseen.
Maahanmuuton tulorajojen kiristäminen pahentaisi työvoimapulaa
Vakava ja monia toimialoja koskettava työvoimapula rajoittaa lakisääteisten hyvinvointipalvelujen tuottamista. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää erittäin huolestuttavina esityksiä entistä korkeammista tulorajoista, joilla rajoitettaisiin työperäistä maahanmuuttoa.
Hyvinvointialueiden palkanmaksu onnistui ennakoitua paremmin
Hyvinvointialueiden HR-johdon edustajien mukaan palkanmaksut sekä 13.1. että 31.1. onnistuivat huomattavasti odotettua paremmin.
KT kannattaa samapalkkaisuusohjelman jatkamista
KT kannattaa naisten ja miesten välisen palkkaeron jatkuvaa kaventamista. Työssä on tärkeää huomioida toimialojen väliset erot ja palkanmaksukyky.
KT palvelee kuntien ja hyvinvointialueiden yrityksiä
Tiesitkö, että KT:n jäseniksi voivat liittyä myös kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat yritykset?