Haku
Kunteko: Tekojen viikot ovat täällä taas – osallistu ja voita!
Tule mukaan levittämään kuntatyön hyviä käytäntöjä ja kehittämistyötä Tekojen Torilla! Tekojen Tori on areena, jossa voit oppia muilta, jakaa uusia ideoita ja kehittämistekoja sekä verkostoitua. Torilla on lähes 170 kehittämistekoa eri puolelta Suomea, ja lisää kerätään. Kun kerrot, miten sinun työpaikallasi on uudistettu työtä, osallistut kilpailuun.
Suomen paikka EU:n keskiössä
Suomalaiset työmarkkinajärjestöt kannustavat maan hallitusta pyrkimään EU:n ytimiin. KT, EK, SAK, Akava, STTK sekä Valtion ja Kirkon työmarkkinalaitokset ovat yhdessä tehneet julkilausuman, jossa muistutetaan EU:n muutosten vaativan aktiivista vaikuttamista.
Työsuojelun yhteistoimintaa kannattaa hyödyntää enemmän korona-aikana
Kuntatyöpaikat ovat toteuttaneet poikkeusoloissa nopeasti erilaisia työsuojelutoimenpiteitä. Työturvallisuusriskien arvioinnissa on ollut myös vaikeuksia, selviää Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän tekemästä kyselystä.
Perusopetukseen palataan turvallisesti ja hallitusti
Peruskouluissa palataan lähiopetukseen lukuvuoden viimeisiksi viikoiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee väliaikaista muutosta perusopetuslakiin, joka mahdollistaisi vuorottelun lähi- ja etäopetuksen välillä syksyllä, mikäli epidemiatilanne sitä edellyttää.
Kuntien toimintakulut kasvoivat alkuvuonna
Tilastokeskuksen kuntatalous neljännesvuosittain -tilaston mukaan Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut kasvoivat 2,1 prosenttia tammi-maaliskuussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.