Haku
Vuosityöaikasopimus ja palkankorotukset eivät kelvanneet OAJ:lle
KT ja suuret kaupungit ovat pettyneitä siihen, miten OAJ hylkäsi työnantajapuolen tarjoukset perusopetuksen vuosityöaikamallista. Työnantajat pitävät vuosityöaikamallia hyvin tärkeänä opettajien työn tukemisen kannalta ja tarjosivat ratkaisun saamiseksi noin 3–6 prosentin palkankorotuksia. Valitettavasti OAJ on levittänyt sekä neuvotteluista että työnantajapuolen tarjouksesta vääriä tietoja.
Kesätyöntekijöiden hyvän perehdytyksen ja työturvallisuuden merkitys korostuu korona-aikana
Kuntaorganisaatioiden mahdollisuudet kesätöiden tarjoamiseen ovat heikentyneet erityisesti koronaepidemian vaikutusten aiheuttamien lomautustarpeiden vuoksi.
Suosituksia yhdyspintatehtävissä työskentelevien aseman arviointiin sote-uudistuksessa
Kunnat ovat järjestäneet sote-tehtävien hoitamista hallinnollisesti eri tavoin. Kaikissa tilanteissa ei ole selvää, mitkä tehtävät ja mikä osa henkilöstöstä siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023. KT ja Kuntaliitto ovat tehneet muistion, jossa ne käsittelevät yhdyspintatehtävissä työskentelevien siirtymiseen liittyviä kysymyksiä ja antavat niistä suosituksia.
Jatkuvaan oppimiseen haettavissa avustuksia
Koulutuksen järjestäjät voivat hakea rahoitusta hankkeisiin, joilla tuetaan nopeasti vaikuttavia työllisyystoimia ja uudenlaista koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. Avustusten hakuaika päättyy 3. maaliskuuta.
Koronan pitkittyessä työhyvinvointi kääntyi laskuun
Työhyvinvoinnissa tapahtui käänne huonompaan suuntaan viime syksynä, kun vielä keväällä 2020 työhyvinvointi osin parani. Muutokset ovat kuitenkin olleet maltillisia, ilmenee Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää työn imun ylläpitämisessä poikkeusoloissa.
Uusi varhaiskasvatuslaki lähti lausuntokierrokselle
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lakiesityksestä lausuntoja 18.3.2018 mennessä. Uusi laki toisi muutoksia sekä tehtävänimikkeisiin että kelpoisuuksiin.
Yli kolme päivää kestävät sairauspoissaolot vähentyneet
Kunta-alan sairauspoissaolojen kokonaismäärä on pysynyt ennallaan. Poissaolojen luonteessa on kuitenkin tapahtunut muutos niin, että yli kolme päivää kestävien sairauspoissaolojen määrä on laskenut ja lyhyempien kasvanut.
Sairauspoissaolot pysyneet ennallaan
Vuonna 2016 kuntatyöntekijät olivat poissa työstä oman sairauden takia keskimäärin 16,7 päivää, selviää Kunta10-tutkimuksesta.
Työttömyysvakuutusmaksut maksetaan jatkossa toteutuneen palkanmaksun perusteella
Tulorekisterin käyttöönoton myötä työnantajat maksavat jatkossa työttömyysvakuutusmaksut toteutuneen palkanmaksun mukaan. Mikäli työnantaja haluaa pysyä nykyisenkaltaisessa ennakkomallissa, on hänen ilmoitettava siitä viimeistään 15.11.2018.