Jäsenkirje
12/2026
KT:n yritysjäsenille

Ohje KVTESin tasopalkkajärjestelmään perustuvan palkan muuntamisesta YTESin palkkarakenteeseen

Tämä on ohje KVTESin tasopalkkajärjestelmään perustuvan palkan muuntamisesta YTESin mukaiseksi palkaksi liikkeen luovutuksen jälkeen. Tämä ohje on laadittu yhdessä pääsopijajärjestöjen JUKO ry:n ja JAU ry:n kanssa ja sopijaosapuolet ovat sen sisällöstä yksimielisiä.

Työehtosopimuslain mukaan työntekijöiden työsuhteessa noudatetaan liikkeen luovutuksen jälkeen luovuttajaa sitonutta työehtosopimusta sopimuskauden loppuun asti. Tämän jälkeen on siirryttävä noudattamaan luovutuksensaajaa sitovaa työehtosopimusta. Työehtosopimuskauden paikallisesta aikaistamisesta tai myöhentämisestä voidaan tarvittaessa pyrkiä sopimaan liittotasolla.

KVTESin mukaiset palkat muunnetaan teknisesti YTESin palkkausjärjestelmän mukaisiksi liikkeen luovutuksen jälkeen silloin, kun työntekijät siirtyvät YTESin piiriin. Työntekijöiden tehtävänimikkeet ja muunnetut peruspalkat on tämän jälkeen sijoitettava YTESin palkkaliitteen mukaisiin palkkaryhmiin. Jos ammattinimikettä tai sopivaa palkkaryhmää ei ole, tai tehtävä poikkeaa selvästi nimikkeen mukaisista tehtävistä, työntekijän peruspalkka määräytyy sen palkkaryhmän mukaan, johon hänet tehtäviensä tai koulutuksensa perusteella voidaan rinnastaa.

Jos rinnastamallakaan ei voida osoittaa, mihin palkkaryhmään tehtävänimike kuuluisi, tehtävä on poikkeuksellisesti palkkaryhmittelyn ulkopuolinen.

Teknisen muunnon jälkeen tarkastellaan, että YTESin mukaisiksi peruspalkoiksi muunnetut palkat ovat vähintään sovellettavan palkkaryhmän vähimmäisperuspalkan tasolla. Esihenkilöasemassa olevan peruspalkan pitää olla selvästi korkeampi kuin hänen alaisensa, ellei tästä poikkeamiseen ole erityistä, perusteltua syytä. Nämä epäkohdat korjataan heti. Työnantajan tulee antaa työntekijöille riittävästi tietoa palkkamuunnon tekemisestä. Jos jäsenyhteisössä on valittu luottamusedustaja, palkkamuuntoa käsitellään myös hänen kanssaan. Palkkamuunnon periaatteita voidaan käydä läpi esimerkiksi vuoropuhelun yhteydessä.

KVTESin ja YTESin kokemuslisäprosentit eroavat toisistaan. Tästä syystä tekninen muunto saattaa jättää epätarkoituksenmukaisia palkkaeroja samoja tehtäviä tekevien peruspalkkoihin. Jos liikkeen luovutuksen vuoksi syntyneitä palkkausepäkohtia ei voida heti korjata, tehdään epäkohtien korjaamiseksi suunnitelma. Palkkausepäkohdalla tarkoitetaan tilannetta, jossa samasta työstä maksetaan erisuuruista palkkaa niin, ettei palkkaerolle ole perusteltua syytä. Epäkohtien korjaamiseksi tehtyyn suunnitelmaan on hyvä sisällyttää korjausten arvioitu aikataulu. Suunnitelmaa on ryhdyttävä toteuttamaan aktiivisesti. Työnantajalla on mahdollisuus kohtuullisessa siirtymäajassa yhtenäistää eriperusteiset palkat. Kohtuullisen ajan laskeminen alkaa liikkeen luovutuksesta. Oikeuskäytännön mukaan kohtuullinen aika voi vaihdella tapauskohtaisesti. Ajan kulumisen sijaan arvioitavaksi on otettava ne toimet, jotka työnantaja on palkkaerojen tasoittamiseksi tehnyt ja verrattava niitä niihin toimiin, joita työnantaja olisi voinut tehdä. Ks. KKO 2013:10 (kohtuullinen aika tapauksessa oli kaksi vuotta), KKO 2013:11 (kohtuullinen aika oli 1 vuosi 5 kk), TT 2011:29 (10 vuoden siirtymäaika ei ollut hyväksyttävä), TT 2018:18 (viisi vuotta ei kohtuullinen aika ko. tapauksessa), KKO 2024:9 (viisi ja puoli vuotta kohtuullinen aika).

Muunto-ohjetta voidaan noudattaa palkanmuuntoihin myös HYVTESin mukaisesta tasopalkkajärjestelmästä YTESiin siirryttäessä (1.10.2026 alkaen). KVTESin tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvan palkan muuttamisesta YTESin mukaiseksi palkaksi on annettu erillinen ohje (jäsenkirje 3/2025), joka soveltuu myös HYVTESistä tehtäviin vastaaviin palkkamuuntoihin. Samoin kunta-alan teknisestä sopimuksesta, TS:stä muuntamiseen on tehty erillinen ohje (jäsenkirje 4/2025).

Jos kyse on uudesta yhtiöstä, palkkausjärjestelmän mukaista arviointijärjestelmää on ryhdyttävä aktiivisesti laatimaan YTES 13 §:ssä kuvatulla tavalla. Jos liikkeen luovutus KVTESin piiristä on tehty YTESin jäsenyhteisöön, jossa on jo käytössä YTESin (aiemman AVAINTESin) mukainen palkkausjärjestelmä, liikkeen luovutuksen myötä tulleiden työntekijöiden tehtävät sijoitetaan jäsenyhteisön palkkausjärjestelmään palkkamuuntojen jälkeen.

Palkan teknistä muuntamista kuvataan tarkemmin liitteessä 1, jossa on myös laskuesimerkkejä.

Liite 1 KVTES-tasopalkkajärjestelmän mukaisen palkan tekninen muunto YTES-palkaksi työehtosopimuksen vaihtuessa