På svenska
UKK
KVTES

Työsuhteinen työntekijä on lomautettu määräajaksi. Lomautusaikana työnantajalle syntyy mahdollisuus tarjota väliaikaisesti tai pysyvästi työtä jo lomautettuna olevalle. Miten toimitaan?

Työnantaja saa työsopimuslain 5 luvun 2 §:n mukaisten lomautusperusteiden täyttyessä lomauttaa työntekijän joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteon kokonaan tai lyhentämällä työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä.  

KVTES:n VIII luvun 1 §:n soveltamisohjeen mukaan muun muassa kustannusten pakottava vähentämistarve voi olla lomautuksen perusteena. 

Määräaikainen lomauttaminen voi tilapäisen työn vähentymisen perusteella kestää enintään 90 päivää. Lomauttaminen selvästi yli 90 päiväksi edellyttää, että työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste työntekijän työsopimuksen irtisanomiseen.

Työnantajan on peruutettava työntekijälle ilmoitettu lomautus ennen lomautuksen alkamista, jos sille ei ole enää edellytyksiä. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun työnantajalle ilmaantuu uutta työtä, jota lomautettu kykenee tekemään. 

KVTES:n VIII luvun 2 §:n mukaan työnantaja voi siirtää lomautuksen alkamisajankohtaa ilmoitettua myöhemmäksi, jos työnantajalle ilmaantuu lomautusilmoitusaikana uutta, tilapäistä työtä. Lomautuksen alkamisajankohtaa voidaan tällä perusteella siirtää vain kerran uutta lomautusilmoitusta antamatta ja enintään sen verran, kuin lomautusilmoitusaikana ilmaantunut työ kestää.

Työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää kesken lomautuksen tilapäisesti työhön siten, että lomautus jatkuisi työntekijän tilapäisen työssäolon jälkeen. Keskeytyksestä voidaan kuitenkin sopia työntekijän kanssa, jolloin työnantajan on ilmoitettava tilapäisen työn arvioitu kestoaika.

Jo alkanut määräaikainen lomautus päättyy vasta lomautusilmoitukseen merkittynä päivänä, elleivät työntekijä ja työnantaja erikseen sovi aikaisemmasta työhön paluusta.

Työntekijällä ei liene velvollisuutta ottaa vastaan määräaikaisen lomautuksen aikana työnantajan tarjoamaa työtä.