På svenska
UKK
KVTES

Työntekijä on siirretty tilapäisesti muihin tehtäviin 8 viikon ajaksi. Siirtoa on tarve jatkaa 8 viikon jälkeen. Miten työnantajan on meneteltävä?

KVTES:n I luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työntekijän tehtävistä sovitaan työsopimuksella, mutta hän on tarvittaessa velvollinen tilapäisesti siirtymään muihinkin tehtäviin, joita voidaan pitää hänelle sopivina hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen. Tilapäinen siirto voi kestää enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan.

Kyseistä säännöstä koskevan soveltamisohjeen mukaan yli kahdeksan viikkoa kestävä siirto edellyttää joko työntekijän suostumuksen tai sitä, että työnantajalla on irtisanomisperuste. Mikäli tarve siirtää työntekijä toisiin työtehtäviin arvioidaan 8 viikkoa pidemmäksi, on työnantajan arvioitava, onko tarpeen aloittaa yhteistoimintamenettely.