På svenska
Yleiskirje
2/17
Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille

Kunta-alan työmarkkinaseminaari Tampereella

KT Kuntatyönantajat järjestää yhdessä kunta-alan pääsopijajärjestöjen ja Tampereen kaupungin kanssa työmarkkinaseminaarin Tampereella Tampere-talolla 17.–18.5.2017. Edellisen kerran seminaari järjestettiin vuonna 2015. Seminaari jatkaa aikaisempien vuosien Rauman työmarkkinaseminaarien perinteitä uudistuneella toteutustavalla.

Seminaari on tarkoitettu kuntien, kuntayhtymien ja muiden kunnallisten organisaatioiden henkilöstöjohdolle ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille, eri toimialojen johdolle ja muille työnantaja-asemassa oleville sekä luottamusmiehille ja muille henkilöstön edustajille. Myös sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa mukana olevat ovat tervetulleita.

Seminaarin teemana on Muutos kuntien ja maakuntien henkilöstönäkökulmasta tarkasteltuna. Aiheita ovat mm.

  • kuntatalouden näkymät
  • työelämän historia ja tulevaisuus (Suomi 100 vuotta)
  • tulevien vuosien neuvottelu- ja sopimusjärjestelmät
  • palkitseminen ja työajat muutosten myllerryksessä.

Muutosteemasta kuullaan kokemuksia sekä pohditaan henkilöstökysymyksiä monesta näkökulmasta. Ohjelmaluonnos on liitteenä. Lopullinen ohjelma valmistuu maaliskuussa ja päivitetään KT:n verkkosivuille.

Seminaarin yhteydessä KT järjestää myös oman työnantajatapaamisen Tampere-talolla. KT toivoo tapaavansa kunnallisten organisaatioiden henkilöstöjohtoa ja muita työnantajaedustajia seminaarissa!

Seminaarin hinta on 325 euroa. Ilmoittautumissivujen kautta voi varata myös majoituksen Tampereen hotelleista. Linkki seminaarin ilmoittautumissivuille: https://www.lyyti.fi/p/tyomarkkinaseminaari-Tampere-2017

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen

Liite Työmarkkinaseminaarin ohjelma, tilanne 16.2.2017