På svenska
Uutinen

Kilpailukykysopimus on parantanut julkista taloutta ja vaikuttanut palkkasumman kehitykseen

Tilastokeskuksen mukaan julkisen sektorin palkkasumma oli huhti-kesäkuussa 2,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Koko talouden palkkasumma sen sijaan kasvoi huhti-kesäkuussa 2,1 prosenttia vuodesta 2016.

Yksityisellä sektorilla maksettujen palkkojen summa oli huhti-kesäkuussa 4,5 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Kilpailukykysopimus ja sen myötä tehty 30 prosentin lomarahojen leikkaus selittävät osaltaan sitä, miksi  julkisen sektorin taloustilanne on parantunut ja palkkasummat pienentyneet merkittävästi.

Pelkästään kesäkuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 2,7 prosenttia edellisvuodesta, kun taas julkisen sektorin palkkasumma laski kesäkuussa 5,2 prosenttia. Yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi kesäkuussa 7,1 prosenttia.

Palkkasumma kasvoi huhti-kesäkuussa nopeimmin rakentamisen toimialalla, jossa kasvua kertyi 8,6 prosenttia vuoden takaisesta. Myös muiden palveluiden (4,4 %) ja yksityisen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden (3,3 %) palkkasummat kasvoivat keskimääräistä enemmän.

Muualla verkossa