SOTE-sopimus
Liite 6 Neuvotteluosapuolten suositus SOTE-sopimuksen palkkatilastoinnin edistämiseksi
Tilastotunnuksen käyttö palkkaryhmien ulkopuolisten tehtävien merkitsemiseksi SOTE-sopimuksessa
Jokaiselle palkkaryhmien ulkopuoliselle työntekijälle/viranhaltijalle suositellaan ilmoitettavan tehtävien mukaan määräytyvä tilastotunnus. Tilastotunnuksen tarkoitus on helpottaa näiden työntekijöiden/viranhaltijoiden ryhmittelyä.
Tilastotunnus ei tarkoita, että ko. työntekijät/viranhaltijat muodostavat oman palkkaryhmän, vaan kyse on edelleen palkkaryhmien ulkopuolisista työntekijöistä/viranhaltijoista. Tilastotunnuksen käyttö ei myöskään tarkoita sitä, että nämä ammattiryhmät olisivat mukana henkilökohtaisen lisän vähimmäismäärän liitekohtaisessa tarkastelussa (SOTE-sopimus II luku palkkaus 14 § 7 momentti).
Tilastotunnus laitetaan palkanlaskentajärjestelmissä samaan kohtaan kuin palkkaryhmän tasotunnus. Tilastokeskus kerää vuosittain kunta- ja hyvinvointialan palkkatilaston (ns. lokakuun tilaston), johon työnantaja jatkossa ilmoittaa palkkaryhmän tasotunnusten lisäksi myös palkkaryhmien ulkopuolisten työntekijöiden/viranhaltijoiden tilastotunnukset.
Palkkaliitteiden 1–5 soveltamisalakohdissa on kuvattu, mitkä tehtävät ovat ko. palkkaliitteen ulkopuolisia tehtäviä. Palkkausluvun 10 § 2 ja 3 momenteissa on myös kerrottu, mitkä muut tehtävät ovat palkkaryhmien ulkopuolisia.
Tätä määrittelyä käytetään hyödyksi tilastotunnuksen muodostamisessa.
Palkkaryhmien ulkopuolisten työntekijöiden/viranhaltijoiden tilastotunnukset SOTE-sopimuksen palkkaliitteissä 1–5
Näitä tilastointitunnuksia käytetään Tilastokeskuksen paikallishallinnon palkat -tilastossa. Paikallisesti käytettäviä omia tunnuksia ei pidä käyttää edellä mainittuun tarkoitukseen.
S1999999 Liitteen 1 palkkaryhmien ulkopuolinen tehtävä
S2999999 Liitteen 2 palkkaryhmien ulkopuolinen tehtävä
S3999999 Liitteen 3 palkkaryhmien ulkopuolinen tehtävä
S4999999 Liitteen 4 palkkaryhmien ulkopuolinen tehtävä
S5999999 Liitteen 5 palkkaryhmien ulkopuolinen tehtävä
Jos tehtävää ei voida sijoittaa em. SOTE-sopimuksen palkkahinnoitteluliitteiden 1–5 palkkaryhmien ulkopuoliseksi tehtäväksi, käytetään tilastotunnusta
S9999999 Muu palkkaryhmien ulkopuolinen tehtävä
SOTE-sopimuksen palkkausluvun 20 §:n mukaiset tehtävät merkitään seuraavilla tilastotunnuksilla
SOTETAE2 SOTE-sopimuksen 20 §:n mukainen työnantajan edustaja, kokonaispalkka