Haku
Kunta- ja hyvinvointialalla työskennellään virka- ja työsuhteissa
Henkilö palkataan toistaiseksi tai määräajaksi joko virkasuhteeseen tai työsopimussuhteeseen. Palvelussuhteen laji pitää olla selvästi tiedossa viimeistään palvelussuhteen alkaessa.
Toimintaympäristö ja työn tekemisen tavat muuttuvat
Kuntaorganisaatiot tuottavat palveluitaan muuttuvassa toimintaympäristössä. Muutokset heijastuvat väistämättä palvelutuotannon tapoihin. Uusiutuvat kunnat ja kuntayhtymät kehittävät organisaatioitaan ja palveluitaan. Myös työnjakoja uusitaan tarkoituksenmukaisemmiksi ja työn tekemisen tavat muuttuvat.
Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman ja ostopalvelujen kustannukset kasvussa
Hyvinvointialueet käyttävät pelkästään henkilöstönvuokraukseen tänä vuonna arviolta 625 miljoonaa. Noin puolet summasta kuluu lääkäreihin, puolet hoitajiin. Arvio perustuu KT:n hyvinvointialueille tekemään kyselyyn.
Palvelussuhde voi päättyä eri syistä
Menettelytavat ja perusteet ovat erilaisia riippuen siitä, kumpi osapuoli päättää palvelussuhteen ja mistä syystä.
Usein kysyttyä KT:n yritysjäsenyydestä
Vastaamme tällä sivulla KT:n yritysjäsenyyteen liittyviin kysymyksiin.
Työelämän kehittämistä tehdään KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteistyönä
Työelämän kehittäminen on osa työmarkkinaosapuolten eli työnantajajärjestö KT:n ja henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen valtakunnallista yhteistoimintaa.
Kaikkien kuntien on käytävä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin ne päättävät työllisyysalueistaan
Vaikka odotettavissa ei ole irtisanomisia, yhteistoimintaneuvottelut pitää käydä, koska TE-uudistuksella on vaikutuksia henkilöstöön.