Haku
Tavoitteena vakaa ja ennustettava kunta- ja maakuntatalous
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen tavoite on, että tulevalla hallituskaudella varmistetaan kuntien ja mahdollisten maakuntien talouden vakaa ja ennustettava kehitys.
Hallitusohjelmaan tavoitteeksi hyvinvoivat, tulokselliset työyhteisöt sekä paremmat palvelut
Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat tulevalla hallituskaudella yhä valmiita edistämään työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden parantamista. Pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää vakaata ja ennustettavaa kuntataloutta.
Uusi säteilylainsäädäntö voimaan
Uusi säteilylainsäädäntö tulee voimaan 15. joulukuuta 2018. Se lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja riskiperusteista valvontaa.
Kunta-alalla työ on merkityksellistä ja tärkeää
Kunta-alan työntekijät kokevat, että työ on merkityksellistä ja tärkeää, ilmenee 14.12. Kevan julkaisemasta Julkisen alan työhyvinvointi 2018 -tutkimuksesta.
Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen hallituksen EU-linja
Keskusjärjestöt edellyttävät, että seuraava hallitus ottaa aktiivisen linjan EU-asioissa. Aktiivisuutta tarvitaan mm. sääntöpohjaisen vapaakaupan kehittämisessä ja ilmastoasioiden nostamisessa entistä merkittävämpään rooliin.
Kunta-alan työvoimatilanne on hyvä – miten tulevaisuudessa?
Viime aikoina on julkisuudessa väitetty kunta-alan ammattien kärsivän työntekijäpulasta. Se ei pidä paikkaansa: KT:n keräämien päivän poikkileikkaustietojen mukaan eri ammattiryhmien tilanne työvoimavajeen suhteen on hyvä tai erittäin hyvä.
Kunnissa jälleen tuhansia kesätyömahdollisuuksia nuorille
Kunnat tarjoavat nuorille jälleen arviolta 45 000 kesätyöpaikkaa. KT Kuntatyönantajien tutkimusten mukaan kuntien kesätyömahdollisuudet nuorille ovat pitkään olleet samanlaisia.