Haku
Rahoitusta työelämän kehittämishankkeisiin haettavissa
Kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea Kevalta rahoitusta työelämän kehittämiseen. Hakuaikaa on toukokuun 2019 loppuun asti.
Suomalaiset jäävät työeläkkeelle keskimäärin 61,3-vuotiaana
Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi noin 69 000 henkilöä. Eläköityminen myöhentyi edellisvuodesta ja eläkkeelle jäätiin keskimäärin kuukautta myöhemmin.
Hyvä henkilöstöjohtaminen vähentää työuupumusta muutoksissa
Hyvällä henkilöstöjohtamisella on myönteinen yhteys työn imuun ja vähäisempään työuupumukseen kuntamuutoksissa, ilmenee kuntaorganisaatioiden henkilöstöjohtamisen käytäntöjä selvittäneestä ARTTU2-tutkimuksesta.
Kaksi kolmesta kunnasta teki negatiivisen tuloksen
Kuntatalous näyttää vuoden 2018 kuntien tilinpäätösarvioiden valossa synkältä. Tulos painui negatiiviseksi 196 kunnassa. Vuotta aiemmin miinusmerkkisiä tuloksia oli 55 kunnassa.
Työelämän tasapainodirektiivi säätelee perhevapaita ja työaikajärjestelyitä
EU:ssa on päästy sopuun työelämän tasapainodirektiivistä. Direktiivin lopullinen hyväksyminen edellyttää vielä, että Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto hyväksyvät sen.
KT kannattaa ehdotusta kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmien yhdistämiseksi
Eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittänyt työryhmä katsoo, että kunnallinen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmä voidaan yhdistää. Yhdistäminen on tarkoituksenmukaista muun muassa sen vuoksi, että esimerkiksi työllisyyden tai keskimääräisen eliniän kehityksen muutoksista aiheutuvat riskit voidaan kantaa yhdessä.
Perusterveydenhuoltoa muovataan sotesta riippumatta
HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen uskoo, että vaikka sote-uudistus jäisi tänä keväänä valmistumatta, ei entiseen ole paluuta.
Digitalisaatio on yksi EU:n työmarkkinaosapuolten työohjelman teemoista
EU:n työmarkkinaosapuolet ovat julkaisseet työohjelmansa vuosiksi 2019–2021. Ohjelmaan on valittu kuusi teemaa, joita työnantaja- ja työntekijäjärjestöt työstävät yhdessä.