Haku

Osa koronan vuoksi sairausvakuutuslakiin tehdyistä väliaikaisista muutoksista jatkuu vuonna 2023
… Uutinen 15.12.2022 Osa koronan vuoksi sairausvakuutuslakiin tehdyistä väliaikaisista muutoksista jatkuu vuonna 2023 Sairausvakuutuslakiin on tehty koronaepidemian vuoksi …

TyEL-eläkemaksu säilyy ennallaan vuonna 2023
… Uutinen 11.10.2022 TyEL-eläkemaksu säilyy ennallaan vuonna 2023 Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat sopineet … yksityisalojen työeläkevakuutusmaksuksi. Sen mukaan työnantajan eläkemaksun (TyEL) keskimääräinen taso on 24,4 … edustanut työmarkkina-asiamies Juha Knuuti ehdotusta. Koronakriisipakettiin liittyvä maksunpalautus nostaa …

Korona vahvisti väliaikaisesti kuntataloutta 700 miljoonaa euroa
… Uutinen 25.1.2021 Korona vahvisti väliaikaisesti kuntataloutta 700 miljoonaa … euroa. Kaikkiaan korona kuitenkin muutti kuntatalouden lähiajan näkymät ennustettua myönteisimmiksi. Koronatukien kanssa … tarkastelujaksolla. Sote johtaa siihen, että vuonna 2023 sekä kuntien toimintakatteet että verorahoitus …

Sote-työnantajat kehittävät toimintaansa
… Sote-työnantajat kehittävät toimintaansa KT:n Soteliiderit-hanke … kuluessa. Uudistuksen toimeenpanossa ja vuodenvaihteen 2023 valmistelussa osansa on sekä rakenteilla ja hallinnolla … vaihtuvuus ja kesäsijaisten saatavuus normaalilla tasolla koronasta huolimatta Tapasimme Pirkanmaan HR-johtaja Raija …

Henkilöstön saatavuus otettava hallitusohjelman toteuttamisen kärkeen
… Tiedote 28.6.2023 Henkilöstön saatavuus otettava hallitusohjelman … tunnistettu hyvin henkilöstön saatavuuden ongelmat kunta- ja hyvinvointialoilla. Ohjelmassa on esitetty useita keinoja työvoimapulan ratkaisemiseksi. Hallitusohjelman …

Hybridimallilla historialliseen syksyyn
… lähinnä koiranpennun odotuksesta perheeseemme, sillä etäajan jälkeen oli vaihteeksi mukavaa keskittyä sukulaisten, … palatessa jouduin työstämään ajatuksiani syksystä, koska korona aaltoilee edelleen. Suhteellisen vapaan kesän jälkeen … Uusi organisaatio rakentuu asteittain, kunnes vuoden 2023 alusta hyvinvointialueet vastaavat sote-palveluista. …

Korona kasvatti kunta-alan sairauspoissaoloja vuonna 2022
… Uutinen 22.5.2023 Korona kasvatti kunta-alan sairauspoissaoloja vuonna 2022 …

Työvoimakustannukset kasvavat ensi vuonna arvioitua enemmän
… vuonna arvioitua enemmän Työmarkkinasovun myötä kuntien ja hyvinvointialueiden työvoimakustannukset kasvavat vuosina 2023 ja 2024 noin 800 miljoonaa euroa. Summa on noin 80–110 … suurempi kuin KT arvioi aiemmin. Muutosta selittävät koronahoitajille maksettava kertapalkkio ja sopimus …

Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksujen pitämistä nykytasolla
… työttömyysvakuutusmaksujen pitämistä nykytasolla vuodelle 2023. Työllisyysrahaston hallintoneuvosto hyväksyi esityksen … 25.8.2022. Työllisyysrahasto antaa esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle, ja lopulliset maksut vahvistetaan … on 2,05 prosenttia. Työttömyysturvamenot laskeneet koronaa edeltäneelle tasolle Esitys …