Haku
Lausunto vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskevista hallitusohjelmakirjauksista
… Lausunto 291/04.01.00/2023 8.1.2024 Työ- ja elinkeinoministeriölle Lausunto vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä … hallitusohjelmakirjauksista 1. Näkemyksenne Suomen työmarkkinamallin kehittämisestä. Kunta- ja …

Henkilöstön palkitseminen etenee kunta- ja hyvinvointialalla
… kunta- ja hyvinvointialalla Kunta- ja hyvinvointialan työnantajat aikovat uuden raportin mukaan kehittää henkilöstön palkitsemista. Suurin osa työnantajista on tyytyväisiä kunta- ja hyvinvointialan vuoden 2022 …

Viestinnän voimalla
… parhaimmillaan muutetaan maailmaa. Siksi kannattaakin pysähtyä hetkeksi pohtimaan, minkälaista tarinaa julkisesta työstä haluamme kertoa. Kirpeä pakkanen kihelmöi kasvoilla, … meistä kuin raikas pakkassää. Vuosi 2024 on edessä kuin tyhjä kirja, jonka valkoiset sivut odottavat uusia …
Tekstissä viitatut asiakirjat
… – – – 29 § Siirtymämääräys (TS-95) 1 mom. Voimaantulopäivällä … tarkoitetaan tämän pykälän määräyksissä kunnan/kuntayhtymän ao. viranomaisen 2 § 2 momentin määräyksen mukaisesti … palkkausmääräysten voimaantulopäivää kunnassa/kuntayhtymässä. 2 mom. Kunnan/kuntayhtymän palveluksessa …

KT mukana Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa -konseptissa – tavoitteena nostaa toimintakyky Suomen vahvuudeksi
… Muita pääkumppaneita ovat Suomen Olympiakomitea, työmarkkinakeskusjärjestöt EK, Akava, SAK ja STTK, Yle, … vahvuudeksi. Suomen Olympiakomitea, Yle, Kuntaliitto, työmarkkinakeskusjärjestöt KT, EK, Akava, SAK ja STTK sekä … muodostunut vakava vitsaus. Suomessa tehdään paljon hyvää työtä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn …
Luottamushenkilöpäivät 11.–12.2.2024
… 11.–12.2.2024 Kunnallisen näyttelijöiden työehtosopimuksen koulutussopimuksen 4 §:n mukaan teatteri … voi lähettää luottamusmiehenä, varaluottamusmiehenä ja/tai työsuojeluvaltuutettuna toimivan näyttelijän osapuolten … tulisi huomioida, että aika on näyttelijälle palkalliseen työvapaaseen rinnastuvaa aikaa. Teatteri korvaa kurssista …

KT haluaa yhä neuvotella työmarkkinamallista
… Tiedote 16.1.2024 KT haluaa yhä neuvotella työmarkkinamallista KT katsoo, että hallitusohjelman työriitojen sovittelua koskeva kirjaus rajoittaa … mahdollisuuksia ratkoa yhteiskuntavaarallisia työtaisteluja ja turvata työrauhaa. Kunta- ja …

Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä kasvoi, mutta palveluiden kysyntä kasvaa edelleen
… varsinkin kouluissa ja päiväkodeissa. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli vuonna 2022 noin 441 000 palkansaajaa. Heistä noin puolet siirtyi hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Kunta- ja …
KVTES 2017, voimassa 1.2.2017 lukien
… Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus … Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES) on kunta-alan suurin sopimusala. Sen …
Lyhennysote KT:n yleiskirjeestä 7/1999
… kehittämiskohteita, joihin kuntien kannattaa kiinnittää erityistä huomiota vuonna 1999. Tämä yleiskirje on Teknisten sopimuksen sopijaosapuolten eli Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT), AKAVA-JS:n, Kunta-alan unionin ja … Kunta tarkoittaa jäljempänä kuntia ja kuntayhtymiä ja työntekijä TS:n soveltamisalalla olevaa työntekijää …