Haku
Kunta-alan sote-henkilöstön alanvaihto vähäistä
… 000. Kunta-alan luvut ovat merkittävästi muita työnantajasektoreita pienempiä. KT on tehnyt uuden analyysin … ei yksin riitä selittämään alanvaihtoa Mikäli tilastotarkastelu tehdään pelkän toimialan perusteella, … vastaavissa tehtävissä toimialaluokituksesta huolimatta. Tilastotarkastelussa jokainen ammattiluokka käytiin läpi. …
Kunta-alan ansiot suomalaista keskitasoa
… työskennellään noin 7 500 eri ammattinimikkeellä ja ansiot vaihtelevat tietysti ammateittain. Kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansiot olivat lokakuussa 2018 keskimäärin 3 105 euroa ja kokonaisansiot 3 215 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi … työskennellään noin 7 500 eri ammattinimikkeellä ja ansiot vaihtelevat tietysti ammateittain. …
Kunta-alan palkkausrakenne
… lisän maksaminen perustuu työssä suoriutumiseen ja ammatinhallintaan ja palveluaikaan sidotut lisät nimensä mukaisesti … Työaikakorvauksia maksetaan epämukavalta työajalta (ilta, yö, viikonloppu, arkipyhä, varallaolo) sekä … lisän maksaminen perustuu työssä suoriutumiseen ja ammatinhallintaan ja palveluaikaan sidotut lisät nimensä …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle sosiaalihuollon ammattihenkilölain 12 §:n muuttamisesta
… Lausunto 166/04.01.00/2024 4.7.2024 Sosiaali- ja terveysministeriölle Lausunto luonnoksesta hallituksen … kokonaisansio 3348 € https://www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot ). Virallisten vuoden 2022 … osana tai sen lisäksi sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun tai jolla on …
Hyvinvointialan palkkausrakenne
… lisän maksaminen perustuu työssä suoriutumiseen ja ammatinhallintaan ja palveluaikaan sidotut lisät nimensä mukaisesti … Työaikakorvauksia maksetaan epämukavalta työajalta (ilta, yö, viikonloppu, arkipyhä, varallaolo) sekä … lisän maksaminen perustuu työssä suoriutumiseen ja ammatinhallintaan ja palveluaikaan sidotut lisät nimensä …
KT tarjoaa tukea ja neuvontaa TE 2024 -uudistuksessa
… KT tarjoaa tukea ja neuvontaa TE 2024 -uudistuksessa Työllisyyspalvelut … Ohjeita ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin julkaistaan KT.n nettisivuilla sekä työnantajien omassa … löytyy lisätietoa Kuntaliiton nettisivuilta > Tilastotietoa palkoista ja kustannuksista Tuotamme …
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi työturvallisuuslain muuttamisesta
… Lausunto 255/04.01.00/2022 23.8.2022 Sosiaali- ja terveysministeriölle Lausuntopyyntö VN/16013/2022 Luonnos … ollen noin 45 vuotta ( https://www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/henkilostotilastot/ika ). Joten mahdolliset … ollen noin 45 vuotta ( https://www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/henkilostotilastot/ika ). Joten …
Kunta-alan henkilöstön palvelussuhteet
… Suurin osa työskentelee työsuhteessa. Vakituiset ja määräaikaiset Kunta-alan henkilöstöstä 73 % työskenteli … vuonna 2024. Suurin osa määräaikaisista on sijaisia tai avoimen viran tai toimen hoitajia. Kunta-alalla on suuria naisvaltaisia aloja ja perhevapaita käytetään paljon, mikä aiheuttaa …
Osaamisen kehittäminen tärkeä osa kuntatyönantajien toimintaa
… täydennyskoulutukseen osallistui 69 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä ja 49 prosenttia muiden alojen henkilöstöstä. Koulutustietoja on tärkeä seurata, koska kunnat ja kuntayhtymät voivat … täydennyskoulutukseen osallistui 69 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä ja 49 prosenttia muiden …
Tammikuun paikallisen järjestelyerän käytöstä sovittiin yhteisymmärryksessä
… monen vuoden tauon jälkeen. Erä koski kaikkia sopimusaloja ja yli puolet henkilöstöstä sai sitä. Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita olivat paikallisten palkkausjärjestelmien … monen vuoden tauon jälkeen. Erä koski kaikkia sopimusaloja ja yli puolet henkilöstöstä sai sitä. …