Haku
Kokeilukulttuurin edistäminen -webinaari
… luominen uuteen organisaatioon voi tuntua haastavalta, mutta sopivin askelin onnistut. Kokeileva … kuin asiakkaita. Eteneminen tapahtuu pienin askelin, tavoitteena on aikaansaada näkyvää lisäarvoa jokaisella … miten voit lähteä uudistamaan toimintatapoja kokeilujen avulla. Opit myös yksinkertaisen, mutta tehokkaan työkalun, …
Lisää joustavuutta palveluiden järjestämiseen
… Blogi 20.2.2023 Suvi Oinonen Lisää joustavuutta palveluiden järjestämiseen Kunta-alan vuosittainen … ja maahanmuutosta on tehtävä nopeaa ja sujuvaa. Kelpoisuusvaatimuksia ja henkilöstömitoituksia arvioitava kriittisesti Lisäksi kelpoisuusvaatimuksia ja henkilöstömitoituksia on arvioitava …
KT-lehti 1/2023: Julkisen alan johtaminen on kehittynyt hyvään suuntaan
… aikaisemmin Hyvinkäällä päiväkotien johtajana, varhaiskasvatuksen aluepäällikkönä ja hankintapäällikkönä yhteensä 12 … puoli vuotta sitten, Oulun kaupunki tarjosi hänelle valmentavan johtamisen ja positiivisen johtamisen koulutuksia. … KT-lehden 1/2023 artikkeli Yleisosaamisen merkitys vain kasvaa > Iso muutos onnistui Jännitys muuttui helpotukseksi, …
Työn murroksen seuranta kunta-alalla ja hyvinvointialueilla
… toimintatapojen tuomiin muutoksiin ja uudistuksiin seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä. Tavoitteena on rakentaa yhteistä kuvaa työn murroksesta … selvitysten hyödyntämiseen. Syksyllä 2023 käynnistyy seuraava seurantakierros. Tutustu aiempiin työn murroksen …
Julkisen työn merkitys ja arvo
… onnistunut viime vuosina kansainvälisissä vertailuissa loistavasti. Suomi on maailman onnellisin maa ja suomalaisten … saadun tuloksen kautta. Kun ihmisten toimintakyky kasvaa ja palvelut toimivat, ja työ tehdään vielä … saadun tuloksen kautta. Kun ihmisten toimintakyky kasvaa ja palvelut toimivat, ja työ tehdään vielä …
Virka- ja työehtosopimus lomanmääräytymisvuosien 2016–2017, 2017–2018 ja 2018–2019 lomarahasta
… LS Sisällysluettelo Contract chapter navigation Edellinen luku: LS, voimassa 1.2.2017 lukien … luku: Yleinen osa Virka- ja työehtosopimus lomanmääräytymisvuosien 2016–2017, 2017–2018 ja 2018–2019 lomarahasta … Virka- ja työehtosopimus lomanmääräytymisvuosien 2016–2017, 2017–2018 ja 2018–2019 lomarahasta Muut …
Kertomukset julkeasta sektorista ja vaarallisista yrityksistä
… Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi eduskuntavaalien alla vuonna 2014 Matti Wibergin ja Matti Apusen … Siinä kerrotaan jättiyrityksistä, joiden valta on kasvanut niin suureksi, että ne kykenevät horjuttamaan … ja ympäristön tilaa. Moni niistä käyttää vaikutusvaltaansa ja resurssejaan myös pyrkiessään vahvistamaan …
Ohjeita ja esimerkkejä 1.6.2023 paikallisen järjestelyerän laskemisesta
… 1.6.2023 paikallisen järjestelyerän laskemisesta Seuraavat ohjeet koskevat kunta-alan ja hyvinvointialueiden … määrävuosilisä ja luontoisedut) pysyvät ennallaan. Heijastusvaikutukset tulee ottaa huomioon kustannuslaskennassa, jotta sovittu kustannusvaikutus ei ylity eikä alitu. Paikallisen järjestelyerän …
KT perusti työllisyyden edistämisen työnantajaverkoston
… 23.2.2023 KT perusti työllisyyden edistämisen työnantajaverkoston KT tukee työnantajia TE-palvelut 2024 … Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. … tueksi KT on perustanut Työllisyyden edistämisen työnantajaverkoston. Verkosto perustettiin 23. helmikuuta. Verkosto …
Eläkejärjestelmien yhdistäminen toisi monia hyötyjä
… toisi monia hyötyjä KT on linjannut hallitusohjelmatavoitteissaan, että yksityisen ja julkisen sektorin … eläkejärjestelmää koskevan taustamuistion tavoitteiden kanssa, joita ovat muun muassa: Nykyistä … laajempi automaattinen sopeutusmekanismi lisäisi pitkän aikavälin kestävyyttä, ennakoitavuutta, ja luotettavuutta. …