Haku
Osion F liitteiden 11, 12 ja 13 tuntiopettajien lomaraha ja vuosilomakorvaus
… työehtosopimuksen soveltamisalalla kustannustasoltaan vastaava lomarahavähennys toteutetaan omilla sopimusmääräyksillä … toteutetaan kutakin synnytystä kohden, ei lomanmääräytymisvuotta kohden. Tämä tulee huomioida perhevapaapäivien … sovelletaan 1.4.2016 alkaneelta lomanmääräytymisvuodelta kertyviin vuosilomiin eli lomavuoden 2017 lomiin. …
Kunteko: Tekojen viikot ovat täällä taas – osallistu ja voita!
… oman kuntasi tai työyhteisösi kehittämistyön esille ja kasvattaa hyvää mainetta työ- ja asuinpaikkana. Tällä hetkellä … pitävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä opetus- ja kasvatusala. Tekojen Tori voi toimia oman organisaationne … vinkata muiden hyvistä teoista sekä lukea TOP10 kiinnostavia ratkaisuja ja keskustella. Lisäksi …
Kuntatyönantajien oltava kilpailukykyisiä yksityisen sektorin kanssa
… Uutinen 23.3.2017 Kuntatyönantajien oltava kilpailukykyisiä yksityisen sektorin kanssa KT:n mukaan … kilpailukykyisyyttä on edelleen parannettava, jotta kustannukset pysyvät yksityiseen sektoriin … on korkeampi yksityisellä sektorilla. EVA:n laskelmat eroavat muutamin kohdin KT:n tiedoista. Esimerkiksi …
Suomen paikka EU:n keskiössä
… EU:n keskiössä Suomalaiset työmarkkinajärjestöt kannustavat maan hallitusta pyrkimään EU:n ytimiin. KT, EK, SAK, Akava, STTK sekä Valtion ja Kirkon työmarkkinalaitokset ovat … muistuttavat, että Eurooppa tarvitsee uutta talouskasvua ja työpaikkoja, mutta myös vakaata toimintaympäristöä. …
Kela alkaa maksaa perhevapaakorvausta työnantajille
… tai adoptioäidin vanhempainrahapäivä tulee maksettavaksi 1.4.2017 tai sen jälkeen. Perhevapaakorvauksen … vaatimus täyttyy myös silloin, kun äiti on ennen äitiysvapaan tai adoptioäidin vanhempainvapaan alkamista … tai osakuntoutusrahalla. Korvausta on haettava viimeistään 6 kuukauden kuluttua …
Opettajien kokonaistyöajan soveltaminen lyhyissä palvelussuhteissa
… on sovittu ainoastaan se minimituntimäärä, joka on osoitettava muuhun kuin opetustyöhön. Tätä määräystä on vaikea … ei ole voimassa koko työvuotta tai kun opettajan virkavapaa katkaisee työkauden tai palvelussuhde päättyy … käyttäen sivutoimisille tuntiopettajille sovittua opetusvelvollisuutta. Henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen …
Naisia kolmannes kuntayhtiöiden hallituksissa
… tohtorin tutkinto. Miespuolisista toimitusjohtajista vastaavan koulutustason oli saavuttanut 41 prosenttia. Naisjohtajien osuus on … kunnissa yhä laajempaan toimintojen yhtiöittämiseen ja päätösvallan siirtymiseen osin kuntayhtiöihin. Kunnallisten … kunnissa yhä laajempaan toimintojen yhtiöittämiseen ja päätösvallan siirtymiseen osin kuntayhtiöihin. Kunnallisten …