Haku
OVTESin osion G soveltamisala (1 § 1 mom.)
… tai 31 §:n mukaista kelpoisuutta vailla oleviin sovelletaan KVTESin liitettä 5. Mitä tarkoitetaan kelpoisuusvaatimukset … tai 31 §:n mukaista kelpoisuutta vailla oleviin sovelletaan KVTESin liitettä 5. Mitä tarkoitetaan kelpoisuusvaatimukset …
Työnantaja on keskeyttänyt työntekijän palkanmaksun tartuntatautilain 48 a §:n perusteella. Työntekijä hakee vuosilomaa palkanmaksun keskeytyksen ajalle. Kuinka tilanteessa tulee toimia?
… UKK KVTES SOTE-sopimus 9.3.2022 Työnantaja on keskeyttänyt … 48 a §:ään perustuvan palkanmaksun keskeytyksen aikana KVTES:n vuosilomaa koskevia määräyksiä. Työnantajan on hyvä … aikaa. Työnantaja voi määrätä vuosiloman ajankohdan KVTES:n IV luvun 7 §:n perusteella ja ehdoin. Työnantaja ja …
Vuoden 2017 talousarvioiden laadinta
… Ohje KVTES 29.6.2016 Vuoden 2017 talousarvioiden laadinta …
Työajat leireillä ja retkillä
… Ohje KVTES 13.6.2017 Työajat leireillä ja retkillä Kun leirejä ja … aika. Matkakustannukset Matkakustannukset korvataan KVTES:n matkakustannusliitteen mukaisesti. … aika. Matkakustannukset Matkakustannukset korvataan KVTES:n matkakustannusliitteen mukaisesti. …
Pitääkö työnantajan maksaa palkkaa työntekijälle, joka ei voi tehdä omaa työtään koronavirusepidemian aikana, koska hän kuuluu riskiryhmään?
… UKK KVTES 23.9.2021 Pitääkö työnantajan maksaa palkkaa … työntekijän kanssa työsopimuksesta poikkeavista tehtävistä. KVTES:n I luvun 10 §:n nojalla työnantaja voi … maksetaan hänen oma tehtäväkohtainen palkkansa KVTES:n II luvun 10 §:n mukaisesti. Viranhaltijan kohdalla …
KT:n valtuuskunta hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen
KT Kuntatyönantajien valtuuskunta hyväksyi tiistaina neuvottelutuloksen, jonka KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt saivat pitkien ja vaativien neuvottelujen jälkeen aikaan viime torstaina.
Mitä tarkoitetaan sillä, että työntekijän tulee osoittaa tartuntatautilain 48 a §:ssä tarkoitettu suoja covid-19-tautia vastaan luotettavalla selvityksellä?
… UKK KVTES LS SOTE-sopimus 12.1.2022 Mitä tarkoitetaan sillä, …
KT:n yrityksille 2025 hyväksytyt ammattiyhdistyskoulutukset
… ehtoja siihen saakka, kunnes KT:n yrityksiä koskevat työehtosopimukset tulevat voimaan. Tämä koskee myös henkilöstön … ehtoja siihen saakka, kunnes KT:n yrityksiä koskevat työehtosopimukset tulevat voimaan. Tämä koskee myös henkilöstön …