Haku

Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojelua vahvistetaan ilmoittajansuojelulailla
Ilmoittajansuojelulailla pannaan täytäntöön Euroopan unionin ilmoittajansuojeludirektiivi. Lailla luodaan järjestelmä, jossa pääsääntöisesti vähintään 50 työntekijää työllistävillä organisaatioilla on velvollisuus perustaa sisäinen ilmoituskanava.

Osasairauspäivärahan saamisen edellytykset muuttuvat ja enimmäisaika pitenee
Sairausvakuutuslain muutokset tulevat voimaan 1.1.2023 alkaen. Muutosten tavoitteena on edistää ihmisten työelämässä pysymistä ja paluuta kokoaikaiseen työhön.

Henkilöstö arvioi kunta-alan onnistuneen hyvin korona-aikana
Koronanepidemian aiheuttamat poikkeusolot nostivat näkyvästi esiin julkisen työn ja peruspalvelujen merkityksen yhteiskunnalle. Samalla kävi ilmi, että kunta-ala onnistui epidemian ensimmäisenä vuonna toimissaan hyvin.

Työkaveruus vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta
Työpaikat ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja kaverisuhteiden solmimiselle. Suomalaiset arvioivat, että noin kolmannes kaverisuhteista on lähtenyt liikkeelle työpaikalta. Työkavereiden tuomaa yhteenkuuluvuuden tunnetta pidetään tärkeä asiana elämässä.

Hyvinvointialueilla vaikeuksia pysyä lastensuojelun mitoituksissa — mutta niitä ollaan kiristämässä lisää
Asiakasmäärien mitoitus on kiristymässä lastensuojelussa vuoden 2024 alussa 35 lapsesta 30:een yhtä sosiaalityöntekijää kohden.

Henkilöstösiirtojen riskit
TE 2024 -uudistuksessa valtiolta kunnille siirtyi noin 4 000 henkilötyövuotta. Henkilöstöä vastaanottavien työnantajien on varauduttava erilaisiin henkilöstön siirtoihin liittyviin riskeihin ja tehtävä suunnitelma niiden hallitsemiseksi.

Henkilöstön saatavuus otettava hallitusohjelman toteuttamisen kärkeen
Orpon hallituksen ohjelmassa on tunnistettu hyvin henkilöstön saatavuuden ongelmat kunta- ja hyvinvointialoilla. Ohjelmassa on esitetty useita keinoja työvoimapulan ratkaisemiseksi. Hallitusohjelman toimeenpanoa on nopeutettava, jotta henkilöstöpulan paheneminen saataisiin pysäytettyä.

Valtion virka- ja työehtosopimuksen ja KVTESin vertailua
Valtiolta siirtyi henkilöstöä uusille työvoimaviranomaisille, kun TE-palvelut siirtyivät kunnille 1.1.2025.

Ulkomaisia osaajia tarvitaan vauhdittamaan talouskasvua ja investointeja
Ulkomaiset osaajat ovat entistä tärkeämpiä Suomen työmarkkinoille ja kilpailukyvylle. Työperäinen maahanmuutto on yksi keino työvoimapulan ratkaisemiseksi, mutta ulkomaisia osaajia tarvitaan myös luomaan talouteen kasvua ja investointeja. Työterveyslaitoksen Työpuntarissa mietittiin keinoja, joilla Suomi pärjää globaalissa kilpailussa osaajista.

Hallitusohjelmaneuvotteluissa on huomioitava sote-alan valtava työvoimatarve
Hallitusneuvotteluissa on kiinnitettävä huomiota sote-alan ja muiden hyvinvointipalveluiden huutavaan henkilöstöpulaan. Kansalaisten tarvitsemia lakisääteisiä peruspalveluita ei voida turvata ilman koulutuspaikkojen ja työperäisen maahanmuuton merkittävää lisäämistä.