Haku

KT pitää työllisyysasteen nostamista hallituskauden tärkeimpänä tavoitteena
KT Kuntatyönantajat pitää välttämättömänä, että työllisyysaste saadaan tulevalla hallituskaudella ainakin 75 prosenttiin. Hallitusohjelmaan on kirjattava laaja tätä edistävä toimenpiteiden kokonaisuus, jotta ikääntyvän väestön hyvinvointipalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva kyetään rahoittamaan.

Sosiaaliturvan uudistamisen tarpeet linjattu
Sosiaaliturvan uudistamista pohtinut Toimi-hanke on linjannut tulevan sosiaaliturvauudistuksen perusteet ja tavoitteet.

Työllisyyttä on tuettava kaikin keinoin
KT on valmis kehittämään aktiivimallia, koska se tukee työllisyyttä ja työnhakijoiden nopeampaa työllistymistä. Muistionsa luovuttanut kolmikantainen työryhmä selvitti, miten mallia voitaisiin kehittää.

Miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa voitaisiin uudistaa?
Sosiaali- ja terveysministeriö on selvittänyt, miten Suomessa voitaisiin siirtyä yleiseen ansioturvaan. Selvityksessä esitetään kolme vaihtoehtoa nykyiselle järjestelmälle.

Tammikuun paikallisen järjestelyerän käytöstä sovittiin yhteisymmärryksessä
Kunta-alalla oli käytettävissä 1. tammikuuta 2019 paikallinen järjestelyerä monen vuoden tauon jälkeen. Erä koski kaikkia sopimusaloja ja yli puolet henkilöstöstä sai sitä.

Lääkärisopimukseen useita muutoksia ensi keväänä
KT ja lääkärijärjestöt neuvottelevat muutoksista nykyiseen lääkärisopimukseen. Huhtikuussa 2020 voimaan tulevan sopimuksen palkkaus-, työaika- ja päivystysmääräykset poikkeavat voimassa olevan sopimuksen määräyksistä.

Kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin -hankkeen alueellinen hankehaku on käynnissä
Kokka kohti Suomea – kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hanke ajalle 1.1.2019–31.12.2021.

Kilpailukykysopimuksen työajan pidennys nosti työllisyyttä
Kolme vuotta sitten solmittu kilpailukykysopimus paransi Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä ja nosti työllisyyttä maassa, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuore tutkimus.

Kunta-alan toimintakulut ja lainakanta kasvussa
Manner-Suomen kuntien ja kuntayhtymien toimintakulut kasvoivat vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Samaan aikaan niiden lainakanta kasvoi ja lisäksi kuntien ulkoiset toimintatuotot vähenivät.

Kuntajohtajat toivovat tehtävien oikeudenmukaista rahoitusta ja valtionosuuksien palauttamista
Hallitusohjelmassa on useita kuntiin vaikuttavia kirjauksia. Kuntajohtajat pitävät niistä tärkeimpinä tehtävien rahoitukseen liittyviä kysymyksiä, mutta epäilevät niiden toteutumista.