Haku

Sote-alalla on monia hyvinvointia tukevia tekijöitä
Työterveyslaitoksen tuore tutkimus osoittaa, että hyvinvointia sote-alan töissä on mainettaan parempaa. Työntekijöiden hyvinvointia tukevat muun muassa oikeudenmukainen johtaminen ja merkityksellinen työ.

Vetoomus hallitukselle ammatillisen koulutuksen rahoituksesta
KT ja kahdeksan muuta järjestöä ovat jättäneet hallitukselle vetoomuksen muuttaa ammatillisen koulutuksen määräaikainen 80 M€/v tulevavaisuusinvestointi pysyväksi yleiskatteelliseksi rahoitukseksi.

Työolobarometri: Merkityksellinen työ ja yhteisöllisyys kunta-alan vahvuuksia
Työolobarometrin tulokset osoittavat, että palkansaajien näkemykset työmarkkinoista olivat varsin myönteisiä koronavuoden 2021 lopulla. Korona muutti työelämää esimerkiksi lisäämällä etätyötä ja digitaalista vuorovaikutusta.

Kehysriihessä päätetään ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta
Vuosina 2013–17 ammatilliseen koulutukseen tehtiin 310 M€:a rahoitusleikkauksia. Marinin hallitus on paikannut ammatillisen koulutuksen rahoitusvajetta 70–80 M€ vuosittain. Rahoitus on määräaikaista ja erikseen haettavaa. Tämän vuoden jälkeen ns. tulevaisuusinvestointi päättyy.

Kansalaisten henki ja terveys on vaarantumassa
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on erittäin huolissaan potilasturvallisuudesta Tehyn ja SuPerin ilmoittamissa lakoissa. KT:n sairaanhoitopiireiltä saamien tietojen mukaan järjestöt kieltäytyvät antamasta tarvittavaa henkilöstöä potilasturvallisuuden takaamiseksi.

KT olisi hyväksynyt sovintoehdotuksen
Kunta-alan työriidan osapuolet ovat antaneet vastauksensa valtakunnansovittelijan sovintoehdotukseen. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n valtuuskunta ilmoitti vastauksessaan olevansa valmis hyväksymään valtakunnansovittelijan ehdotuksen.

Työpaikoilla tehty iso digiloikka
Työolobarometrin 2020 ennakkotulokset osoittavat, että koronapandemia on mullistanut työmarkkinoita. Yksi pandemian myönteisistä vaikutuksista on, että se on vauhdittanut digitalisaatiota työpaikoilla. Tämä näkyy sekä uusina työvälineinä että tapoina järjestää töitä.

Hallitus romuttamassa ammatillisen koulutuksen osaamisperusteisuuden
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tuomassa oppivelvollisuuslainsäädännön laajentamisen yhteydessä lakiesityksen, jolla annettaisiin lisävaltuutus säätää asetuksella ammatillisen peruskoulutuksen opetustuntien määrästä. Esitys romuttaa ammatillisen koulutuksen osaamisperusteisuuden, toteavat ammatillisen koulutuksen järjestäjiä edustavat järjestöt.

Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksujen maltillista korottamista
Työllisyysrahaston hallitus päätti kokouksessaan 25.8.2020 esittää rahaston hallintoneuvostolle työttömyysvakuutusmaksujen maltillista korottamista vuodelle 2021. Työllisyysrahaston hallintoneuvosto hyväksyi esityksen kokouksessaan 27.8.2020.

KT onnittelee työmarkkinajohtaja Markku Jalosta
KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen täytti 60 vuotta 2.9.2020. Hän on johtanut KT:ta vuodesta 2007 alkaen.