Haku
Työttömyysvakuutusmaksujen perintä siirtyy Työttömyysvakuutusrahastolle
… Uudistuksen myötä toiminta tehostuu ja TVR säästää toimintamenoissaan noin 10 miljoonaa euroa/vuosi. TVR on esittänyt … Uudistuksen myötä toiminta tehostuu ja TVR säästää toimintamenoissaan noin 10 miljoonaa euroa/vuosi. TVR on esittänyt …
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten 2014–2016 tilaaminen
… uusista virka- ja työehtosopimuksista 2014–2016 ilmestyvät helmikuussa 2014. Uudet sopimuskirjat tehdään … kaikista sopimusaloista. Ruotsinkieliset sopimuskirjat ilmestyvät myöhemmin keväällä. Uudet sopimuskirjat ovat: … . Lisätietoja antaa myös taloussihteeri Katri Mäkelä numerossa 09 7711 ja sähköpostiosoitteessa …
Kuntatyönantaja-lehti on ammattilehti päättäjille, johdolle ja esimiehille
… saa mistään muualta. Tukea sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanoon Vuoden 2017 vuoden Kuntatyönantaja-lehdissä … maakuntauudistukseen valmistautumisessa ja uudistuksen toimeenpanossa. Lehdissä kerrotaan muun muassa siitä, miten … Kuusi kertaa vuodessa Kuntatyönantaja ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehden tilaushinnat ovat …
Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta
… 2,8 prosenttia. Korotus pyöristetään seuraavaan täyteen kymmeneen euroon. Muilta osin vuonna 2023 sovelletaan samoja … 2,8 prosenttia. Korotus pyöristetään seuraavaan täyteen kymmeneen euroon. Muilta osin vuonna 2023 sovelletaan samoja …
Kuntien työelämän kehittämishankkeet ja niiden rahoitusmahdollisuudet
… kehittämishankkeiden rahoitusmahdollisuuksista. Suosittelemme, että tämä yleiskirje käsitellään kunnan johtoryhmässä … koettuja, näyttöön perustuvia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä. Niissä kehittämisvälineiden toimivuus ja … toimintatavalla voidaan saavuttaa muita menetelmiä varmemmin haluttuja vaikutuksia ja vältetään …
Ohje KVTESin tasopalkkajärjestelmään siirtymisen tueksi
… neuvotteluosapuolet antavat tarvittaessa lisää ohjeita toimeenpanon edetessä. Myöhemmin keväällä 2025 ilmestyvässä yleiskirjeessä selostetaan takautuvaan … tulee voimaan 1.2.2025. Paikallisen toimeenpanovaiheen suunnittelu ja aikatauluttaminen on syytä … neuvotteluosapuolet antavat tarvittaessa lisää ohjeita toimeenpanon edetessä. Myöhemmin keväällä 2025 ilmestyvässä …
Luottamushenkilöpäivät 7.–8.5.2025
… koulutukseen voidaan soveltaa KVTES VII luvun 11 §:n 1 momentin määräystä. Muusikkojen liitto on esittänyt, että … koulutukseen voidaan soveltaa KVTES VII luvun 11 §:n 1 momentin määräystä. …
Kunta-alan työmarkkinaseminaari Raumalla
… yhteistyössä Rauman kaupungin ja Länsi-Suomen kesäyliopiston kanssa. Tänä vuonna seminaarissa … Seminaariin ilmoittaudutaan 15.5.2009 mennessä Länsi-Suomen kesäyliopistoon joko sähköpostitse … yhteistyössä Rauman kaupungin ja Länsi-Suomen kesäyliopiston kanssa. Tänä vuonna seminaarissa …
Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta vuosille 2026–2027 kunnille ja kuntayhtymille
… vakuutusehtojen osalta on sovittu. Sopimuksen sanamuotoa täsmennetty taloudellinen tuki muotoon kuten Kevan sivuilla, aikaisemmin nimellä taloudellinen etu. Vuonna 2025 voimassa ollutta … 3,5 prosenttia. Korotus pyöristetään seuraavaan täyteen kymmeneen euroon. Lisäksi työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen …