Haku
Mitä julkisen alan työhyvinvointitutkimus 2020 kertoo kunta-alasta?
… kestoa, mutta tietoa siitä on saatavilla muuta kautta, esimerkiksi valtioneuvoston määräyksistä ja suosituksista sekä KT:n ajankohtaistiedustelusta. Kun Suomen 16.3.2020 todettiin olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi, valtaosa Suomen koululaisista ja opiskelijoista siirtyi etäopiskeluun …
Julkista terveydenhuoltoa ei saa pirstoa pala palalta
… Kyse ei ole mitättömästä ongelmasta. Esimerkiksi viime vuonna joka kuudes perusterveydenhuollon lääkärin tehtävä … omiin henkilöstökustannuksiin nähden. Nykymenoon on löydettävä ohjausta, sillä hyvinvointialueiden … Kyse ei ole mitättömästä ongelmasta. Esimerkiksi viime vuonna joka kuudes perusterveydenhuollon …
Sitä saa mitä tilaa – työmarkkinajärjestelmämme kaipaa yhteistä uutta suuntaa
… Markku Jalonen Sitä saa mitä tilaa – työmarkkinajärjestelmämme kaipaa yhteistä uutta suuntaa Yksityisten alojen … työnantajille nyt selvästi kalliimmaksi." Näin kirjoitin viime vuoden 2022 syyskuussa KT-lehteen. Valitettavasti arvioni … luopunut keskitetyistä työmarkkinasopimuksista, Suomen työmarkkinoilla ei ole tällä haavaa yhteisesti …
Tasapuolista kohtelua työterveyshuollon tarjoamisessa
… työterveyshuollon tasapuolisen kohtelun näkökulmaan eikä mennä tarkemmin henkilökuntaetujen verovapauden … Edellytyksenä voisi siis olla, että työsuhde on kestänyt esimerkiksi kuusi kuukautta, ennen kuin työntekijä pääsee … niiden käyttö saisi johtaa syrjintään. Kynnysaika voisi esimerkiksi olla syrjivä, jos suurin osa organisaation …
5 ratkaisua lääkäripulaan: Lisää koulutusta ja maahanmuuttoa, erikoistumisopinnot uusiksi
… korjaamiseksi tarvitaan kourallinen vaikuttavia lääkkeitä lumehoitojen sijaan. Suomessa on liian vähän lääkäreitä. Hyvinvointivaltiossamme on lääkäreitä vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin, ja … korjaamiseksi tarvitaan kourallinen vaikuttavia lääkkeitä lumehoitojen sijaan. …
Eläkelaskelmat tukevat KT:n tavoitetta eläkemaksujen alentamisesta
… PTS-laskelmalla pyritään havainnollistamaan, miten eläkemenot, etuuksien taso ja rahoitus kehittyvät seuraavien 60 … arvio riittävästä vakiomaksusta, jolla tulevat työeläkemenot voitaisiin kattaa hamaan tulevaisuuteen. Kuntien … taso alenee 10 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja vuoteen 2070 mennessä 25 prosenttia. …
Soveltamisohjeita sekä yleiskirjeiden 24/2004 ja 6/2005 virheitä (OVTES)
… sairauslomaa koskevia sopimusmääräyksiä. Osion A 34 §:n 1 momentin soveltamisohjeen mukaan sairauslomiin, jotka alkavat … sovelletaan muutettuja OVTES:n sopimusmääräyksiä. Esimerkiksi jos sairausloma päättyy 28.2.2005 ja uusi … KVTES:n V luvun 1-5 § lukuun ottamatta 2 § 4 ja 6 momenttia. Lukion opinto-ohjaaja Lukion …
Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2018–2019 (TS-18) järjestelyerä 1.1.2019 lukien
… oli varattu allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n 1 momentin mukaan 0,3 prosenttia kunnallisen teknisen … keskitetyn järjestelyerän osuus lisätään 3 §:n 2 momentin paikalliseen järjestelyerään. Paikallinen … allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n määräykset. Ohjeita ja esimerkkejä TS:n paikallisen järjestelyerän laskemiseksi on …
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2003-2004 tärkeimmät 1.2.2003 ja 1.3.2003 voimaan tulevat muutokset
… (osio D), ammatillinen aikuiskoulutuskeskus (osio E) ja viimeisenä on vapaata sivistystyötä ja taiteen perusopetusta … ovat muuttuneet sillä seurauksella, että aiemmat pykälänumerot ei pääsääntöisesti pidä paikkaansa uudessa … yleiskirjeellä 20/2002. Yleiskirje löytyy myös kotisivuiltamme. Tunti- ja ylituntipalkkioihin liittyvät taulukot ovat …