Haku
Kunta-alan sote-henkilöstön alanvaihto vähäistä
… suorittaneita oli 2 700–5 000. Kunta-alan luvut ovat merkittävästi muita työnantajasektoreita pienempiä. KT on … Sen perusteella alanvaihtajien määrä ei ole muuttunut merkittävästi siitä, mitä vuosi sitten tehty selvitys … joilla terveys- ja hyvinvointialan koulutus on viimeisin suoritettu tutkinto. Henkilömääränä ilmaistuna tämä …
Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet poliittisista työtaisteluista kunta- ja hyvinvointialalla
… sekä siihen mahdollisesti tekemistään rajauksista. Esimerkiksi viranhaltijat on rajattu työtaisteluiden … työtehtäviä päiväkodeissa, varhaiskasvatusyksiköissä ja avoimessa varhaiskasvatuksessa. Lakon piirissä ovat kaikki … sekä siihen mahdollisesti tekemistään rajauksista. Esimerkiksi viranhaltijat on rajattu työtaisteluiden …
KT-lehti 2/2024 on ilmestynyt – teemana johtajan työhyvinvointi
… Uutinen 19.4.2024 KT-lehti 2/2024 on ilmestynyt – teemana johtajan työhyvinvointi Johtajan työhyvinvointia käsittelevässä teemanumerossa rekrytointi- ja henkilöstöjohtaja Niina Herttuala ja … voi valmistautua, KT-lehti 2/2024 Sairaanhoitopiirin toimet olivat riittäviä vaikeassa taloustilanteessa Korkeimman …
Johtajasopimukset on tehtävä kunnanjohtajille ja hyvinvointialuejohtajille
… kuitenkin tehty myös muiden viranhaltijoiden, esimerkiksi apulaiskaupunginjohtajien, kanssa. … Työnjako, yhteistyö ja toimivaltuudet Toimivaltuudet ilmenevät pääsääntöisesti hallintosäännöstä, mutta niitä … Palkkaus ja palkkiot Palkan suuruus virkasuhteen alussa (esimerkiksi tieto siitä, onko käytössä kokonaispalkka) …
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma on julkaistu
… ovat neuvotelleet yhteiset samapalkkatoimenpiteet vuosille 2024–2027. Samapalkkaisuusohjelman … vaikuttavat myös muut kuin ohjelmaan kirjatut toimenpiteet. Toimenpiteitä kohdistetaan muun muassa palkkatietämykseen, … ovat neuvotelleet yhteiset samapalkkatoimenpiteet vuosille 2024–2027. Samapalkkaisuusohjelman …
KT-lehti 6/22: Vuodenvaihteeseen on valmistauduttu
… Varkaus järjesti henkilöstölleen juhlan, jolla kiitettiin menneestä ja juhlittiin uuden aikakauden alkua. Palkka … vastaava henkilöstöpäällikkö Mari Saari-Somero . KT-lehden 6/22 artikkeli: Fiksu varautuu … mukaan jo keväällä vastaiskuna sille, miten teknisenä toimenpiteenä hyvinvointialueeseen liittyminen ja …
Uusia työkaluja ja suosituksia työelämän segregaation purkuun
… ei voida purkaa ilman, että siihen tähtäävät toimenpiteet saadaan osaksi yhteiskunnan pysyviä rakenteita. … purkaminen on otettava läpileikkaavaksi ja näkyväksi toimenpiteeksi keskeisissä politiikoissa, strategioissa ja … stereotypioita on purettava koko yhteiskunnassa. Toimenpiteiden kehittämiseen tarvitaan säännöllisesti tuotettua …
Hyvinvointialueiden palkkaharmonisoinnin kustannukset ovat vähintään 680 miljoonaa
… sote-alan yleistä palkkatasoa Palkkaharmonisointi nostaa merkittävästi ja palkkaohjelman kaltaisesti sote-alan … jossa palkkahinnoittelukohdat olisi jaettu kolmeen tasoryhmään. Laskelmissa on harmonisointitasona … noin 173 000 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen viranhaltijalla ja työntekijällä. Vain Helsingin …
Uuden lainsäädännön mukaisten perhevapaiden hakeminen
… (vanhempainvapaa) (ks. TSL 4 luku 1 § 1 momentti ja KvhL 29 §). Raskausvapaa alkaa 30 arkipäivää ennen … ja työnantaja voivat sopia raskausvapaan aloittamisesta viimeistään 14 arkipäivää ennen laskettua aikaa (ks. KvhL 29 § ja TSL 4 luku 1 § 2 momentti). Raskausvapaan kesto (raskausrahakausi) on enintään …
Miten työ muuttuu kunta- ja hyvinvointialalla? – Vastaa työn murroksen seurantakyselyyn
… tarkoittaa? Työn murroksella tarkoitetaan vuosia ja vuosikymmeniä kestävää muutosta kohti uudenlaista ja monipuolisempaa … tarkoittaa? Työn murroksella tarkoitetaan vuosia ja vuosikymmeniä kestävää muutosta kohti uudenlaista ja monipuolisempaa …