Haku

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Korkeakoulutus tukemaan osaamisen uudistamista
Korkeakoulujen on kehitettävä joustavia koulutusmahdollisuuksia jo työelämässä oleville, vetoavat työmarkkinakeskusjärjestöt. Suomessa valmistellaan parhaillaan vuoteen 2030 tähtäävää tiekarttaa korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän uudistamiseksi.

Kunta-alalla on saavutettu neuvottelutulos
Kunta-alan virka- ja työehtosopimuksista on saavutettu neuvottelutulos. Se noudattaa kustannustasoltaan ns. yleistä linjaa.

Vuoden 2018 työeläkeindeksi ja palkkakerroin on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksiluvut. Vuoden 2018 palkkakerroin on 1,391 ja työeläkeindeksin pisteluku 2548.

Työnantajien palkkaperusteinen eläkemaksu laskee hieman
Keva on vahvistanut jäsenyhteisöjensä eläkemaksut vuodeksi 2018.

Vuoden 2019 työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksiluvut. Vuoden 2019 palkkakerroin on 1,417 ja työeläkeindeksin pisteluku 2585.

Työttömyysvakuutusmaksut maksetaan jatkossa toteutuneen palkanmaksun perusteella
Tulorekisterin käyttöönoton myötä työnantajat maksavat jatkossa työttömyysvakuutusmaksut toteutuneen palkanmaksun mukaan. Mikäli työnantaja haluaa pysyä nykyisenkaltaisessa ennakkomallissa, on hänen ilmoitettava siitä viimeistään 15.11.2018.

JHL lopetti poliittisen työtaistelun
JHL:n hallitus päätti 7. marraskuuta lopettaa kokonaan poliittisen työtaistelun, jolla sen on vastustanut hallituksen irtisanomislakia.

Osaaminen takaa Suomen menestyksen
Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, KT, SAK, Akava ja STTK) mielestä seuraavan hallituksen on nostettava osaaminen ja koulutus kärkiteemoiksi. Osaava työvoima on Suomen menestyksen paras takuu.

Kaksi kolmesta kunnasta teki negatiivisen tuloksen
Kuntatalous näyttää vuoden 2018 kuntien tilinpäätösarvioiden valossa synkältä. Tulos painui negatiiviseksi 196 kunnassa. Vuotta aiemmin miinusmerkkisiä tuloksia oli 55 kunnassa.

Tiedonkeruu opettajista alkaa maaliskuussa
Kysely on valtakunnallinen, ja se tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Kattavan tiedon saaminen on tärkeää, jotta opettajankoulutustarvetta voidaan ennakoida ja opettajien täydennyskoulutusta kehittää.